
Haluaisin nostaa esille erityisesti kaksi asiaa, joissa toivon Tulkaa kaikki -liikkeen auttavan kirkkoa ja sen jäseniä.
Moni kokee seurakuntavaaleissa äänestämisen vaikeana, kun ei tunne ehdokkaita eikä tiedä heidän ajatuksistaan tai hengellisistä lähtökohdistaan useinkaan juuri mitään. Tulkaa kaikki -liike on perustettu avuksi mm. tähän ongelmaan. Ehdokkaat, jotka allekirjoittavat liikkeen ohjelman, ilmaisevat kantansa ainakin joihinkin kirkkomme kipupisteisiin ja näin toivottavasti helpottavat äänestäjien tehtävää.
Homous ei ole ollut enää pitkään aikaan rikollista eikä sitä pidetä myöskään sairautena. Valtiovalta on tehnyt tästä johtopäätökset jo muutama vuosi sitten, mutta kirkko ei ole kyennyt samaan. Tämä aiheuttaa monille homoille ja lesboille suuria henkisiä kärsimyksiä ja kirkon on jo aika tehdä syrjivästä asenteestaan pikaisesti parannusta. Raamatun alkulehdillä sanotaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tämä pätee niin heteroihin kuin homoihinkin. Kirkon tulee tukea kaikkia ihmisiä kestäviin ja uskollisiin ihmissuhteisiin sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta.