Miksi tehdä yhteistyötä konservatiivien kanssa? – Heikki ja Kirsi Hiilamo Kotimaa24-sivuston Tulkaa kaikki -blogissa
Miksi tehdä yhteistyötä konservatiivien kanssa?
Rakkaat Tulkaa kaikki -ystävät, alkukesän kääntyessä juhannukseksi muutamia menneitä ja tulevia asioita. Teematapaamiset Lahdessa ja Turussa Liikkeemme jäsenillä oli tilaisuus tavata toisiaan huhtikuun teematapaamisessa Lahdessa ja toukokuun kirkkopäivillä Turussa. Kiitos Lahden seudun aktiiveille ensimmäisestä muualla kuin Helsingissä järjestetystä teematapaamisesta! Pääalustaja, Helsingin tuomiokapitulin maallikkojäsen Sami Ojala heitti ajatuksen pohdittavaksemme: tehdään vuoden 2018 seurakuntavaaleista tasa-arvovaalit. Kirkkopäivillä meillä
Tulkaa kaikki -liikkeen kesäkirje 2/17 Read More »
Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa ehdolla olevat Jaana Hallamaa, Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo vastaavat alla Tulkaa kaikki -liikkeen toimintaryhmän lähettämiin kysymyksiin. Toimintaryhmän muotoilemissa kysymyksissä nostettiin esiin muun muassa avoimuuteen, tasa-arvoisuuteen ja kirkon ykseyteen liittyviä teemoja. Vaalien ensimmäinen äänestyspäivä on keskiviikko 16.8. ja mahdollinen toinen äänestyskierros on perjantaina 1.9.2017. Lisätietoja vaaleista ja ehdokkaista löytyy muun muassa täältä:
Helsingin piispaehdokkaat linjaavat näkemyksiään Read More »
Tiedote: Mielenilmaus Rovaniemen seurakunnalla sujui rauhallisesti Toukokuun 31.päivä Rovaniemen seurakunnan seurakuntakeskuksen eteen kokoontui viileään kevätiltaan noin viisitoista mielenosoittajaa sekä seurakunnan työntekijöitä. Kirkkovaltuutettu Miikka Keränen oli kutsunut mielenilmauksen koolle vastustaakseen kirkkoneuvoston maaliskuista päätöstä rajata esirukous samaa sukupuolta olevilta pareilta. Kirkkojärjestyksen 1 luvun 4 §:n mukaan kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan
Mielenilmaus Rovaniemen seurakunnalla Read More »
Kantamme avioliittokäsityksen laajentamiseen kirkolliskokouksessa
Rakkaat Tulkaa kaikki -ystävät, lämmin paastonajan tervehdys teille kaikille! Tasa-arvoinen avioliittolaki ja vihkiminen Paastonaika alkoi tänä keväänä iloisella tapahtumalla: tasa-arvoinen avioliittolaki tuli 1.3.voimaan. Samaa sukupuolta olevien avioliiton kannatus myös kirkossa kasvaa nopeaa vauhtia. Kuumin keskustelu käydään nyt siitä, voivatko samaa sukupuolta olevat parit jo nykysäädöksin saada kirkollisen vihkimisen. Yhä useammat papit ovat valmiita vihkimään ja
Tulkaa kaikki –liikkeen kevätkirje 1/17 Read More »
Tervetuloa Tulkaa kaikki -liikeen kevään teematapaamiseen 19.4. Tapaaminen pidetään Lahdessa, paikkana on Takatasku-tila, Huovilankatu 4 Teematapaamisen aihe: Kirkko ja avioliitto – missä nyt mennään. Alustajana tuomiokapitulin maallikkojäsen Sami Ojala, tilaisuuden juontaa Jarkko Juselius. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Alustuksen jälkeen keskustelua. Lämpimästi tervetuloa!
Tervetuloa teematapaamiseen Lahdessa 19.4.! Read More »
Vesa Hirvosen kirjoitus Helsingin Sanomissa 3.3.2017
Mediatiedote 24.2.2017 Tuki samaa sukupuolta olevia pareja vihkiville papeille Kun uusi avioliittolaki maaliskuun alussa astuu voimaan, osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista alkaa vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia pareja. He pitävät sitä sekä papillisena palvelutehtävänään että viranomaistehtävänään lainsäädännön ja kirkkojärjestyksen perusteella. Kirkon uudistusta ajavat Tulkaa kaikki -liike ja Yhteys-liike tarjoavat tukea sekä vihkimisen toimittaville papeille
Tuki samaa sukupuolta olevia pareja vihkiville papeille Read More »