Kesäkirje 2/2025

Tulkaa kaikki -liikkeen kesäkirje 2/25

Rakkaat Tulkaa kaikki -ystävät

Lämmin tervehdys toimintaryhmältä kesän alkaessa olla kukkeimmillaan. Ensin muutamia terveisiä menneeltä keväältä: 

Järjestimme huhtikuussa lähetysaiheisen teematapaamisen aiheesta ”Tulevaisuuden lähetystyö – muuttuvaa ja uudistuvaa toimintaa”

Kirkkohallituksen asiantuntija Vesa Häkkinen muistutti seurakuntien olevan itsenäisiä päätöksentekijöitä, jotka ratkaisevat, mihin lähetystyön rahoitusta suunnataan. Lähetysjärjestöjen perustaminen 1800-luvun lopulta alkaen johtui siitä, että suurruhtinaskunnassa kirkko ei voinut itse toteuttaa lähetystyötä, vaan se oli organisoitava lähetysjärjestöjen kautta. Lähetystyön sopimusjärjestöt hyväksyy kirkolliskokous, sopimukset allekirjoittaa kirkkohallitus ja valvontavastuu on piispainkokouksella. Kirkkohallitus käy vuosittain sopimusjärjestöjen kanssa ohjauskeskustelut, jotka Häkkisen mukaan ovat olleet melko tehottomia. Sopimustekstejä ei ole laadittu sopimusrikkomusten mahdollisuus huomioon ottaen, jolloin rikkomuksiin on ollut vaikea puuttua. Lähetysjärjestöjä varten on nyt valmisteltu uusi kysymysmatriisi, joka toivottavasti korjaa tilannetta.

Meille esittäytymässä olivat myös kirkon vanhimman ja nuorimman lähetysjärjestön edustajat: Suomen Lähetysseuran ohjelmapäällikkö Kristiina Rintakoski ja ELYn hallituksen jäsen Tuula Yli-Krekola.

Teematapaamisen jälkeen pidettiin Tulkaa kaikki liikkeen tuki ry:n vuosikokous, jossa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Anna Laine, ja muiksi jäseniksi Minna Havunen, Signe Jauhiainen, Tarja Kantola, Jenni Ruottinen ja Anna Saurama (varajäsen). Kiitos valituille, että olitte käytettävissä liikkeemme toimintaa monella tavalla mahdollistavan tukiyhdistyksen tärkeisiin tehtäviin.

Toukokuun loppupuolella Tulkaa kaikki -ihmiset tapasivat Seinäjoen kirkkopäivillä

Kirkkotorilla meillä oli yhteinen pöytä Ekumeeninen Yhteys-liike ry:n ja Sateenkaariyhdistys Malkus ry:n kanssa. Kirkkopäivien sateenkaariseurat kokosivat Seinäjoen kaupungintalon istuntosalin täyteen kuulijoita. Seuroissa puhuivat Arja Majuri, Panu Mäkelä, Matleena Ikola, Jari Nieminen ja arkkipiispa Tapio Luoma.

Touko-kesäkuun vaihteessa pidettiin Linnasmäen opistolla Turussa European Forum of LGBTI ChristianGroupsin konferenssi, jonka järjestäjänä toimi Yhteys-liike. Tulkaa kaikki -liikkeen jäseniä oli mukana sekä järjestäjinä, osallistujina että vapaaehtoisina. Kokouksen yhteydessä pidettiin Turun tuomiokirkossa kansainvälinen sateenkaarimessu, jossa saarnasi Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand.

Toukokuussa kokoontui kirkolliskokous päättämään mm. piispainkokouksen avioliittoesityksestä. Avioliittoasian käsittely jatkui kesäkuun puolella piispainkokouksessa ja johti pastoraaliseen ohjeeseen

Piispainkokouksen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä sai kirkolliskokouksessa huomattavan enemmistön, muttei vaadittavaa kolmen neljäsosan määräenemmistöä. Keskustelun aikana tehtiin esitys siitä, että piispat antaisivat pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja seurakuntalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta. Tätä kannatti merkittävä enemmistö edustajista.

Arkkipiispan aloitteesta piispainkokous antoikin 3.6. pastoraalisen ohjeen vihkimisestä ja seurakuntien tilojen käytöstä vihkimisiin. Ohjeen tarkoituksena on varmistaa, ettei samaa sukupuolta olevia pareja vihkiville papeille enää koidu seuraamuksia, ja mahdollistaa parien vihkiminen kaikissa seurakunnissa.

Ohje on huomattava edistysaskel tasa-arvon tiellä. Tulkaa kaikki -liike kiittää piispoja vastuunkannosta kirkolle ja sen jäsenille tärkeässä asiassa. Varmaa ei vielä ole, tullaanko ohjetta ilman viivytyksiä seuraamaan kaikissa hiippakunnissa ja seurakunnissa. On tärkeää, että Tulkaa kaikki -ihmiset niin hiippakunta- kuin seurakuntahallinnossa varmistavat ohjeen tulevan noudatetuksi kaikkialla.

Kesä 2025

Perinteiseen tapaan liikkeemme jäsenet tapaavat toisiaan esimerkiksi kristillisillä kesäjuhlilla, mm. Herättäjäjuhlilla Salossa 4.-6.7. Herättäjäjuhlien ohjelmaan kuuluu muiden seurojen joukossa sateenkaariseurat lauantaina 5.7. klo 17 Uskelan kirkossa, Sairaalantie 5, Salo. Herättäjäjuhlaohjelma https://www.herattajajuhlat.fi/salo-2025/ohjelma.html

Tavataan myös prideillä. Helsingissä on Kontulan Priden sateenkaarimessu jo sunnuntaina 22.6. klo 18 Mikaelinkirkossa, Emännänpolku 1. Helsinki Priden sateenkaarimessu on perjantaina 27.6. klo 18 Kallion kirkossa, Itäinen papinkatu 2. Lauantaina 28.6. Senaatintorilta lähtevässä kulkueessa on seurakunnilla osasto, vaikkei rekkaa. Pride-viikon päätteeksi järjestetään sunnuntaina 29.6. sateenkaariseurat klo 16 Helsingin seuratuvalla, Salomonkatu 17 D, 2.krs ja Pride-viikon Tuomasmessu klo 18 Mikael Agricolan kirkossa Helsingissä, osoite Tehtaankatu 23. Messussa saarnaa Patrick Tiainen. Malkus-sivustolta löytyy muitakin hengellisiä sateenkaaritapahtumia eri puolilla maata osoitteesta https://malkus.fi/index.php/toiminta/kalenteri/range.listevents/-

Juhlatapaaminen 25.10.2025

Tulkaa kaikki -liike 20 vuotta
Liikkeemme täyttää 20 vuotta lokakuussa 2025. Järjestämme juhlatapaamisen lauantaina 25.10. klo 14  (kahvitarjoilu klo 13.30 alkaen) Helsingissä Paavalin kirkon seurakuntasalissa, os. Sammatintie 5, Helsinki. Ohjelmassa alkuhartaus, historiakatsaus, puheenvuoroja eri puolilta maata, vapaa sana, musiikkia. Etäyhteys järjestetään.

Merkitse juhla jo kalenteriisi. Tarkempia tietoja juhlinnasta myöhemmin facessa, kotisivuilla ja syksyn ensimmäisessä kirjeessä. Tilaisuus on avoin kaikille liikkeen ystäville. Tule Sinäkin!

Huom.
Kokoamme 20-vuotisjuhlintaa varten kuvia liikkeen toiminnasta eri aikoina ja puolilla maata. Jos Sinulla on kuvia, lähetä viestiä Arja Majurille os. arja.majuri51(at)gmail.com.

Seurakuntavaalit syksyllä 2026

Syksyllä 2026 pidetään seurakuntavaalit. Niitä varten tarvitaan hyviä ehdokkaita, joten jo nyt kannattaa sopivien henkilöiden kanssa alkaa alustavasti jutella ehdokkuudesta.

Muutos kotisivuilla

Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman allekirjoittajatietojen julkaisu verkkosivuilla päättyi huhtikuussa 2025. Samalla myös allekirjoitusten keräys loppui. Taustalla olivat tietosuojasyyt ja toisaalta toimintaympäristön muutos, jossa 20 toimintavuoden jälkeen liikkeen ohjelman periaatteita kannatetaan laajasti kirkossa ja vaikuttamisen keinot ovat monipuolistuneet. Lämmin kiitos kaikille julkisesti ohjelmaa vuosien varrella tukeneille! Jatkossa liikettä voi tukea tykkäämällä liikkeestä facessa, liittymällä tukiyhdistykseen, toimimalla valtakunnallisessa toimintaryhmässä tai alueellisissa ryhmissä ja pitämällä liikkeen teemoja esillä kirkon luottamushenkilönä, seurakuntalaisena, omissa verkostoissa ja sosiaalisessa mediassa.

Rukoillaan toinen toisemme, yhteisen kirkon ja koko maailman puolesta!


Siunattua kesää Sinulle ja läheisillesi toivottaa

Tulkaa kaikki -liikkeen toimintaryhmä


Kristuksen kirkko on kaikille!