8.5.2025
Selvä enemmistö kirkolliskokousedustajista haluaa muutosta kirkon sateenkaaripareja syrjivään avioliittokantaan.
Kysymys kirkon avioliittomallista on ollut käsittelyssä tällä viikolla kokoontuvassa kirkolliskokouksessa. Piispojen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä ei saanut taakseen vaadittavaa kolmen neljäsosan määräenemmistöä.
Keskustelun aikana tehtiin esitys siitä, että piispat antaisivat kaikkiin seurakuntiin pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja seurakuntalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta. Tätä kannatti merkittävä enemmistö edustajista.
Samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on ollut juridisesti mahdollista avioliittolain muuttumisen jälkeen. Nyt piispainkokous ja kirkolliskokouksen oppia käsittelevä perustevaliokunta ovat todenneet sen myös teologisesti mahdolliseksi.
Muutos on edennyt enemmistön toivomaan suuntaan, vaikka tiukan määräenemmistösäädöksen vuoksi kirkolliskokouksessa ei edelleenkään saatu tehtyä asiasta virallista päätöstä.
Sateenkaarivihkimiset jatkuvat kirkossa kuten tähänkin asti. Kaikille pareille löytyy vihkivä pappi. Tilanne eri puolilla Suomea on erilainen, mutta seurakunnat ovat enenevässä määrin tehneet päätöksiä kirkkojen avaamisesta kaikille pareille. Paikkakuntakohtaisen tilanteen voi tarkistaa Sateenkaaripapit-sivustolta.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Muutoksen tuuli on uudistusmielisten kirkolliskokousedustajien verkosto.
