Hei kaikki vastuunkantajat Helsingin hiippakunnan seurakunnissa,
kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit pidetään helmikuussa 2024, minkä vuoksi on hyvä kokoontua yhteen starttaamaan vaalisuunnittelu! Mistä vaaleissa on kyse, miksi ne ovat tärkeät ja miten ne voitetaan? Esimerkiksi näistä teemoista keskustellaan illan aikana.
Olet tervetullut mukaan ideoimaan, jakamaan kokemuksia edellisistä vaaleista, oppimaan uutta ja kantamaan vastuuta. Tilaisuuteen voi osallistua niin konkari kuin aloittelijakin, edellinen vaalivoittaja ja ensimmäistä kertaa ehdokuutta harkitseva. Juuri sinua tarvitaan!
Tilaisuus pidetään keskiviikkona 13.9. klo 17-19 Kallion kirkon Vihreässä salissa, jonne kulku on kirkkosalista alttarin vasemmalta puolelta tai suoraan Karhupuiston puoleiselta sisäänkäynniltä. Ohjelmassa on muutama lyhyt alustus vaaleista, toimielimistä ja niiden tehtävistä, lisäksi on tilaa kysymyksille ja vaalisuunnittelulle. Ilta on yhteinen papeille ja maallikoille, joilla on vaalissa omat kiintiönsä. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua etänä, Teams-linkki julkaistaan lähempänä.
Tulkaa kaikki ja ottakaa kiinnostuneet ystävät mukaan myös omista seurakunnistanne Helsingistä, Vantaalta ja Itä-Uudeltamaalta!
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoja:
Katri Korolainen, Helsingin hiippakunnan maallikkolistan vastaava
(050 344 7171, katri.korolainen(at)gmail.com)
Heli Pruuki, Helsingin hiippakunnan pappislistan vastaava
(044 580 1600, heli.pruuki(at)gmail.com)