Ajankohtaista

Seurakuntavaalit: uudistusmielisellä Tulkaa kaikki -liikkeellä on listoja ennätyslaajalti ympäri Suomen

Yhdenvertaisuutta ja päätöksenteon avoimuutta ajavalla Tulkaa kaikki -liikkeellä on marraskuun seurakuntavaaleissa listoja 36 seurakunnassa. Edellisissä vaaleissa listoja oli 34 seurakunnassa. Yhteensä näillä listoilla on 335 ehdokasta kirkkovaltuustoihin ja 287 ehdokasta seurakuntaneuvostoihin. Helsingin Kallion seurakunnassa ja Kuopion tuomiokirkkoseurakunnassa Tulkaa kaikki -listoilla on enemmän ehdokkaita kuin muilla listoilla yhteensä. “Iloitsemme siitä, että Tulkaa kaikki -listojen määrä on …

Seurakuntavaalit: uudistusmielisellä Tulkaa kaikki -liikkeellä on listoja ennätyslaajalti ympäri Suomen Lue lisää »

10.11. Valoa syksyyn: kynttilävartio kirkkojen porteilla

Kirkkojen porteilla eri puolilla maata järjestetään hiljaisia kynttilävartioita torstaina, 10.11. klo 19 tasa-arvoisen kirkollisen vihkimisen puolesta. Voisiko Sinunkin kirkkosi portilla olla kynttilävartio? Kootkaa porukka tai menkää kaksin tai yksin kotikirkon portille kynttilän, lyhdyn tai muun valonlähteen sekä pienen kyltin ”Kirkon ovet auki kaikille pareille” kanssa ja ottakaa kuva, jota voi jakaa somessa. Jos seurakunnassasi on jo tehty …

10.11. Valoa syksyyn: kynttilävartio kirkkojen porteilla Lue lisää »

Tervetuloa vaalikampanjan avajaisiin ti 8.11.

Tulkaa kaikki -liikkeen valtakunnallisen vaalikampanjan avaus pidetään ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä tiistaina 8.11. klo 18-18.30 verkossa. Ehdokas Mikael Jungner (Helsingin tuomiokirkkoseurakunta) ja ehdokas Ulla-Maj Wideroos (Närpes församling) käyttävät puheenvuoron. Ehdokas Eve Rämö (Korson seurakunta) esittelee vaaliohjelmamme. Kirkolliskokousedustaja Ville Kämäräinen juontaa. Tulkaa kaikki linjoille kuulemaan ja kannustamaan! Vaalikampanjan avajaiset järjestetään Zoomissa ja pääset mukaan tästä linkistä: https://us02web.zoom.us/j/84930355767?pwd=dG14eDJoMlVRZFNxOEdaYjQxdHFQUT09 

Tulkaa kaikki -vaalikirje 4/2022

Rakkaat ystävät, lämmin tervehdys, kun seurakuntavaalien ennakkoäänestyksen alkuun on kolme viikkoa! Seurakuntavaalit ovat meille huipputärkeät, koska niissä valitaan paitsi päättäjät seurakuntiin myös maallikkovalitsijat tuleviin kirkolliskokousvaaleihin. Pyydämme kaikkia liikkeemme ihmisiä nyt aktivoitumaan ja auttamaan vaalityössä. Työ, jonka nyt teemme, kantaa vuosien päähän! Ensin kahdesta valtakunnallisesta happeningistä, sitten vaalityöstä paikallisseurakunnissa: VALTAKUNNALLISET HAPPENINGIT Seurakuntavaalikampanjan avaus Tulkaa kaikki -liikkeen …

Tulkaa kaikki -vaalikirje 4/2022 Lue lisää »

Vaalikampanjakoulutus 11.10.

Miten kampanjoida listana ja ehdokkaana vaikuttavasti? Miten kannustaa ihmisiä äänestämään seurakuntavaaleissa? Tule oppimaan aiheesta lisää Tulkaa kaikki -liikkeen tuki ry:n järjestämään koulutukseen 11.10. 2022 klo 18-19. Tilaisuuden aluksi Tulkaa kaikki -liikkeen kirkolliskokousedustaja ja kokenut kirkon luottamushenkilö Katri Korolainen kouluttaa aiheesta. Sen jälkeen on aikaa keskustelulle ja kokemusten jakamiselle. Tapahtuma järjestetään Zoomissa:Liity tästä linkistä: https://us02web.zoom.us/j/89523550143…Meeting ID: 895 …

Vaalikampanjakoulutus 11.10. Lue lisää »

Tulkaa kaikki – liikkeen syyskesän kirje 3/22

Rakas Tulkaa kaikki -ystävä, lämmin elokuinen tervehdys Sinulle Tulkaa kaikki -liikkeen toimintaryhmältä! Toivottavasti olet saanut kokea iloa ja virkistystä kuluneena kesänä – kristillisillä kesäjuhlilla, prideillä ja monissa muissa yhteyksissä. Eikä kesä vielä edes ole ohi! Kuule, nyt on tasan kuukausi aikaa asettaa ehdokkaita syksyn seurakuntavaaleihin. Vaalit ovat tärkeät tavoitteidemme kannalta (ks. vaaliohjelmamme https://tulkaakaikki.net/seurakuntavaalit-2022/seurakuntavaaliohjelma-2022/). Seurakuntavaaleilla on merkitystä …

Tulkaa kaikki – liikkeen syyskesän kirje 3/22 Lue lisää »

Kesäkirje 2022

Kesäinen tervehdys Tulkaa kaikki -väki! Kesä on tullut, ja ennen kuin itse kukin lipuu kokonaan toivottavasti leppoistavaan lomatunnelmaan, pieni ajankohtaiskatsaus Tulkaa kaikki- liikkeestä. Uutisia kevään kirkolliskokouksesta: avioliittokeskustelu sujui odotettua säyseämmin. Pääasia oli, että sateenkaariparien vihkiasia siirtyi nyt piispainkokoukselle. Kirkolliskokouksessa oli käsittelyssä toki myös muita teemoja, kuten talous. Säästää pitää! Väläyksiä Oulun kirkkopäiviltä: liikkeellämme oli kirkkopäivätorilla Yhteys-liikkeen ja Voimavara-hankkeen …

Kesäkirje 2022 Lue lisää »

Infotilaisuus seurakuntavaaleista Helsinki Pridella

Tulkaa kaikki -liike järjestää infotilaisuuden ensi syksyn seurakuntavaaleista Helsinki Pride -viikolla pe 1.7. klo 16 -17.30 Kallion kirkon Kappelisalissa. Mietitään yhdessä, miten juuri sinä voit vaikuttaa oman seurakuntasi toimintaan yhdenvertaisuuden lisäämiseksi. Mukana Vesa Hirvonen ja Mari Lamminen sekä musisoimassa Petri Laaksonen. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Seurakuntavaalit tulossa -tapaaminen Oulun kirkkopäivillä

Tapaamme Oulun kirkkopäivillä la 21.5. klo 19.30 ravintola Teerenpelin kabinetissa, os. Kauppurienkatu 8. Tutustumme, vaihdamme kuulumisia ja puhumme seurakuntavaaleista. Ravintolasta saa tilata pientä suolaista ja juotavaa. Lisätietoja Mari Lamminen, p. 050-5226883 ja Arja Majuri p. 040-0406972. Kirkkopäivien aikana meillä on Yhteys-liikkeen kanssa yhteinen infopöytä kirkkopäivätorilla. Sinne tarvitaan päivystäjiä. Jos olet käytettävissä lyhyeksikin aikaa, ilmoittaudu Arjalle.