Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa ehdolla olevat Jaana Hallamaa, Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo vastaavat alla Tulkaa kaikki -liikkeen toimintaryhmän lähettämiin kysymyksiin.
Toimintaryhmän muotoilemissa kysymyksissä nostettiin esiin muun muassa avoimuuteen, tasa-arvoisuuteen ja kirkon ykseyteen liittyviä teemoja.
Vaalien ensimmäinen äänestyspäivä on keskiviikko 16.8. ja mahdollinen toinen äänestyskierros on perjantaina 1.9.2017.
Lisätietoja vaaleista ja ehdokkaista löytyy muun muassa täältä:
http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispan_vaali/ehdokkaat/
Ehdokkaille esitetyt kysymykset ja heidän vastauksensa:
Miten käytännössä vaikuttaisit siihen, että kirkon päätöksenteko olisi avoimempaa ja läpinäkyvämpää?
Jaana Hallamaa: Päätöksenteon avoimuus koostuu toisaalta avoimesta julkisesta keskustelusta toisaalta siitä, että päätöksentekosäännökset ja -käytännöt ovat selviä ja avoimia niin, että ihmiset tietävät, kuinka ja mitä kautta asioihin voidaan vaikuttaa. Lisäksi ihmisten on voitava kokea, että heidän osallistumistaan arvostetaan. Voisin piispana edistää ja käydä avointa julkista keskustelua heti. Päätöksentekokäytäntöihin voisin vaikuttaa siltä osin kuin olen niissä osallinen. Hyvillä käytänteillä on taipumus levitä. Säännösten muuttaminen on hitaampaa mutta piispa voi vaikuttaa niihinkin.
Kaisamari Hintikka: Avoimuus ja läpinäkyvyys – tai niiden puute – nousevat toimintakulttuurista enemmän kuin päätöksentekorakenteista, ja siksi ensisijainen tapa edistää uudenlaista toimintakulttuuria kirkossa on toimia itse mahdollisimman avoimesti, puhua läpinäkyvämmän toimintakulttuurin (ja sen etujen) puolesta ja edellyttää sitä edistäviä toimintatapoja kaikilta kirkon päätöksenteosta vastaavilta tahoilta. Itselläni on kokemusta kirkon hallinnon epätransparentista kulttuurista, mutta viimeisen kuuden vuoden ajan myös organisaatiosta, jossa pyritään tietoisesti edistämään avointa, läpinäkyvää ja yhteisvastullista hallinto- ja toimintakulttuuria – siksi tiedän miten paljon kestävämpiä tuloksia jälkimmäisellä saavutetaan.
Teemu Laajasalo: Päätöksentekoa edeltää käsittely, esittely ja valmistelu. Mielestäni ongelmat liittyvät useimmiten valmisteluun, jonka pitäisi olla alusta alkaen mahdollisimman osallistavaa ja julkista. Kaikki hiippakunnan hallintodokumentit voisivat olla samassa paikassa julkisesti ja helppokäyttöisesti nähtävillä, myös joidenkin kokousten striimaamista voisi lisätä reilusti.
Miten konkreettisesti piispana edistäisit sitä, että samaa sukupuolta olevien kihlaparien oikeus tulla kirkollisesti vihityiksi KJ 1:4:n mukaisesti toteutuu?
Hallamaa: Korostaisin, että voimassa oleva avioliittolaki tarjoaa riittävän juridisen perustan kirkolliselle vihkimiselle. Pitäisin esillä teemoja, joita jo olen korostanut: avioliittolain tavoite on suojata ihmisten perhe-elämää, mikä on sopusoinnussa myös luterilaisen käsityksen kanssa. Yhdenvertaisuus on tärkeä osa oikeudenmukaisuutta, joka on keskeinen kristillisen sosiaalietiikan arvo. Keskustelu avioliittolaista on aikamme versio kaikkina vuosisatoina käydystä keskustelusta, jota jo apostolit kävivät väitellessään siitä, onko pakanat ympärileikattava kristityksi tulemisen ehtona.
Hintikka: Kirkolliskokouksella on tällä hetkellä käsiteltävään aloite kirkon avioliittokäsityksen muuttamisesta. Piispana pyrkisin osaltani edistämään tämän aloitteen mahdollisimman nopeaa ja transparenttia käsittelyä – vaikka tiedänkin, että tämänhetkinen ennuste ei lupaa nopeaa eikä helppoa prosessia. Asialla on kiire, mutta sen kestävään ratkaisuun tarvitaan kirkon yhteinen päätös – vain siten kirkko voi kohdella kaikkia avioon aikovia kihlapareja todella tasavertaisesti.
Laajasalo: Kannattaisin ja edistäisin kirkolliskokoukselle tehtyä aloitetta. Keskittyisin siihen, että en omilla toimillani osallistuisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ohi- tai ylipuhumiseen.
Pitäisikö seurakuntien osallistua sellaisen messutoiminnan järjestämiseen, jossa naispuoliset papit eivät palvele?
Hallamaa: Ei pitäisi. Kirkkomme pappeus on jakamaton, eikä se perustu sukupuolelle vaan haluun palvella evankeliumia, seurakunnan kutsulle ja kirkon antamalle vihkimykselle.
Hintikka: Ei pitäisi. Kirkomme vihkii pappisvirkaan sekä miehiä että naisia, eikä sen minkään tahon tule kyseenalaistaa tätä virkakäsitystä osallistumalla siitä poikkeavien messujen järjestämiseen.
Laajasalo: Kaikilla pitää olla samat säännöt ja naispuolisten pappien syrjimiseen pitää olla nollatoleranssi, seurakunnassa ei voi olla työvuorojärjestelyjä sukupuoliperusteisesti. Piispat ja herätysliikejärjestöt ovat vuonna 2009 julkaisseet yhteisen tahdonilmaisun, mikä mielestäni on hyvä pohja. Siinä ajatellaan, että seurakunnassa herätysliikkeet toimivat seurakunnan ehdoilla ja vastaavasti siinä todetaan, että seurakunnat voivat halutessaan antaa tiloja esim. herätysliikkeiden kirkkopyhille ja muille tilaisuuksille.
Hiippakuntavaltuustoja esitetään lakkautettaviksi. Miten piispana edistäisit seurakuntien ja piispan/tuomiokapitulin välistä yhteyttä?
Hallamaa: Yhteydenpitoon voidaan kehittää uudenlaisia työtapoja, esimerkiksi jonkin aiheen varaan rakentuvia pitkäkestoisempia hankkeita, joissa erityyppinen käytännön toiminta ja aiheen opiskelu limittyisivät. Piispantarkastusten lisäksi tarvitaan vapaampia tilaisuuksia. Myös julkinen keskustelu on yhteyskanava.
Hintikka: Seurakuntayhtymien ja tuomiokapitulin (myös hiippakuntasihteerien) välistä vuorovaikutusta pitäisi kehittää säännöllisten tapaamisten muodossa. Yhtymien ulkopuoliset seurakunnat pitää voida kutsua mukaan tapaamisiin. Näin seurakuntien ja srk-yhtymien osaamista ja asiantuntemusta saataisiin paremmin hiippakunnan yhteiseen käyttöön.
Laajasalo: Piispana tapaisin säännöllisesti ja nykyistä mallia tiheämmin lääninrovasteja, kirkkoherroja ja seurakuntien ja yhtymien luottamushenkilöitä, haluaisin tukea ja rohkaista luottamusjohtoa ja operatiivista johtoa. Haluaisin myös tehdä säännöllisesti seurakuntiin ja yhtymiin sekä suppeampia vierailuja että piispantarkastuksia ja kuunnella seurakuntien iloja ja suruja. Olennaista olisi myös olla seurakuntien ja yhtymien käytössä erilaisissa tilaisuuksissa auttamassa työtä.
Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?
Hallamaa: Edistäisin yhteyttä ja keskinäistä ymmärtämystä lisäävien keskustelumenetelmien käyttöä: Ekumeenisessa liikkeessä on kehitetty keskustelumalleja, joiden avulla opillisia kysymyksiä voidaan käsitellä niin, että keskinäinen kunnioittaminen syvenee. Tällaisia työvälineitä ei ole kirkossamme hyödynnetty toistaiseksi juuri lainkaan. Toiseksi on otettava käyttöön kunnioittavan keskustelun menetelmiä, jotka on tarkoitettu ihmisten elämänkokemusten jakamiseen ja keskinäisen ymmärtämisen lisäämiseen sitä kautta. Omassa työssäni olen kehittänyt kultaisen säännön varaan rakentuvan yhdessä toimimisen mallin – monenkeskinen vastavuoroisuus – joka tarjoaa monenlaisia apuvälineitä yhteistyön rakentamiseen ja luottamuksen löytämiseen ja syventämiseen.
Hintikka: Järjestämällä eri osapuolia kokoavia säännöllisiä tapaamisia (kokonaiskirkon lisäksi myös hiippakuntatasolla ja tarvittaessa seurakunnissakin), joissa keskitytään sekä ajankohtaisten ristiriitoja aiheuttavien asioiden käsittelyyn. Olisi tärkeää, että tapaamisiin kuuluisi myös runsaasti yhteistä rukousta, mahdollisesti retriitti ja raamattutyöskentelyä. Kirkossa tarvitaan myös laajemmin toisia kuuntelevaa keskustelua, jonka tavoitteena on ymmärtää sitä mistä eri osapuolten erilaiset raamattu- taikka teologiset tulkinnat nousevat.
Laajasalo: Lisäämällä keskinäistä luottamusta, ratkaisuinnovatiivisuutta ja toivon henkeä siinä, että Jeesus Kristus, suuri Sovittaja, kutsuu meitä sovintoon, yhdistää meitä, vaikka monet tulkinta- ja käytänne-erot erottavatkin. Viettämällä aikaa yhdessä ja kuunnellen kaikkia osapuolia ilman ennakkoasenteita ja luottamalla siihen, että lähes kaikkien osapuolien halu on kuitenkin se, että kirkko pysyy kasassa ja ykseys toteutuu.
Mitä kirkko voi tehdä yhteiskunnan eriarvoistuessa ja polarisoituessa?
Hallamaa: Kirkon on pidettävä äänettömien ja osattomien puolta suhteessa päättäjiin ja tuettava sitä, että äänettömät ja osattomat saavat äänen ja osan oman elämänsä subjekteina ja kirkon ja yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.
Hintikka: Seuraamalla Jeesuksen esimerkkiä siinä miten hän kutsui hyvin kirjavan joukon ihmisiä seuraajikseen ja miten hän rukoili sen puolesta, että nämä olisivat yhtä. Olemalla uskollinen tälle esimerkille kirkko voi olla antiteesinä yhteiskunnan polarisoitumiselle, siis rakentamalla keskustelukulttuuria jossa toisistaan eriävien mielipiteiden todellisuus tunnustetaan ja sitä puhutaan avoimesti ja asiallisesti. Kirkon taikka yksittäisen seurakunnan jäsenyys ei saa määräytyä teologisten tulkintojen, taloudellisen aseman, taikka seksuaalisen suuntautumisen mukaan, vaan seurakunnat ovat hyvin monenlaisten ihmisten joukko, joka kantaa huolta myös kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevista, vaiennetuista ja syrjään sysätyistä. Näin kirkko toimii antiteesinä myös yhteiskunnan eriarvoistumiselle sekä sanoillaan että teoillaan.
Laajasalo: Kirkko voi puhua niiden puolesta, jotka jäävät jalkoihin; sekä sellaisten ilmeisten huono-osaisten että vaikeammin havaittavissa olevien surevien puolesta. Kirkon pitäisi erityisesti keskittyä sovinnonrakentamiseen ja kaikkien osapuolten kuuntelemiseen, myös niiden, jotka julkisesti on tuomittu väärin ajatteleviksi ja väärin puhuviksi ryhmiksi. Kirkon tehtävänä on julistaa paitsi oikeutta myös ja erityisesti Hyvän Jumalan armoa, joka voi tuoda loukatut ja loukkaajat lähemmäksi toisiaan.
Olet allekirjoittanut Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman. Kerro yksi konkreettinen esimerkki, kuinka olet edistänyt ohjelman tavoitteita.
Hallamaa: Olen kirjoittanut artikkelin ”Parisuhde ja sen säätely uskonnollisena kysymyksenä.” Lakimies 7-8/2010. Olen pitänyt liikkeen tavoitteita esillä antamissani haastatteluissa ja kirkolliskokouksessa käyttämissäni puheenvuoroissa.
Hintikka: Kristus kutsuu meitä lähimmäisenrakkauteen, oikeudenmukaisuuteen, kaiken hyvän jakamiseen, luottamukseen ja sovintoon. Teen päivittäin töitä maailman köyhimpien auttamiseksi vaikuttamistoiminnan, kehitysyhteistyön ja humanitaarisen työn edistämisen kautta, sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden, taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden edistämiseksi sekä kirkossa että yhteiskunnassa, uuden sovinnon saavuttamiseksi, jotta Kristuksen ruumis olisi taas yhtä, ja luottamuksen rakentamiseksi eri uskontojen kesken. Allekirjoitin aikoinani Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman, koska se mielestäni puhui Kristuksen seuraajana olemisesta tässä maailmassa tavalla, joka silloin oli suomalaisessa kirkollisessa keskustelussa tuore. Mutta ohjelman allekirjoittaminen ei ole se syy, miksi toimin näiden asioiden edistämiseksi – vaan se syy on Kristuksen kutsu.
Laajasalo: Olin mukana liikkeen perustamiskokouksessa vuonna 2005 Meritullin seurakuntakodissa ja muistan tuon toivorikkaan ja innostuneen illan oikein hyvin. Minulle isoin merkitys liikkeen ohjelmassa on ollut halu rakentaa sovintoa ja keksiä mahdollisuuksia eri tavoin ajattelevien keskinäiseksi rakentamiseksi rikkomisen sijaan. Olen myös hyvin johdonmukaisesti puhunut seksuaalivähemmistöjen puolesta kirkossa 10 vuotta ennen liikkeen perustamista ja koko sen jälkeisen toisen 10 vuoden ajan.