Rakkaat tulkaa kaikki -ystävät,
lämmin tervehdys Teille Tulkaa kaikki -liikkeen toimintaryhmältä! On tullut kesä, Jumalan luonto alkaa olla kauneimmillaan. Iloitaan, satoi tai paistoi!
Tässä muutamia menneitä ja tulevia asioita:
Terveisiä kevään teematapaamisesta
Teematapaamisessamme 16.4. Helsingissä Ruoholahden kappelissa iloittiin kirkolliskokous- ja hiippakuntavaalituloksesta ja suunniteltiin tulevaa. Uusi kirkolliskokousedustajamme Kirsi Ojansuu-Kaunisto kertoi uudesta aktivoitumisesta meille haasteellisessa Tampereen hiippakunnassa: tavoitteena on myös saada Tampereelle paikallinen toimijaryhmä ja laatia Tampereen hiippakunnan Tulkaa kaikki -verkkosivut. Tamperelaiset myös suunnittelevat keskustelutilaisuuksia, joissa pohdittaisiin kirkon asioita, avattaisiin mm. kirkolliskokouksen työskentelyä. Olisi hienoa, jos vastaavaa aktiivisuutta syntyisi myös muualle Suomeen. Todettiin, että helsinkiläiset aktiivit ovat valmiita tulemaan avustamaan toiminnan aloittamisessa.
Kuten usein ennenkin, teematapaamisistamme saimme uusia jäseniä toimintaryhmään, Jorma Hentilän ja Sami Suhosen. Toimintaryhmän tämänhetkinen kokoonpano näkyy kotisivuillamme.
Kirkolliskokousterveisiä
Uusi kirkolliskokous aloitti työskentelynsä toukokuun toisella viikolla. Agendalla oli kirkolliskokouksen oma järjestäytyminen, henkilövalintoja ja lähetekeskusteluja, mm. avioliittolain seurauksista. Liikkeemme jäsenistä Johanna Korhonen valittiin yleisvaliokunnan ja Katri Korolainen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi.
Uudistusmielisten yhteinen kirkolliskokousverkosto jatkaa edelleen toimintaansa Muutoksen tuuli – nimellä. Se on kasvanut viime kaudesta, nyt siihen kuuluu 31 edustajaa.
Tarkoitus on, että syksyn kirkolliskokousviikolla Tulkaa kaikki -ihmiset voisivat olla yhteydessä kirkolliskokousedustajiin livechatissa. Tästä lisätietoa myöhemmin.
Helsinki Pride -viikon tapahtumia
Torstaina 30.6. klo 19 Yhteys-liike järjestää Helsingin Malkus-ryhmän ja Sateenkaariyhdistys Malkuksen kanssa keskustelulutilaisuuden Kallion seurakuntakodissa, Siltasaarenkatu 28 otsikolla Vaiettu, torjuttu vai hyväksytty? Aiheena on, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä on käsitelty ja käsitellään kristillisessä mediassa.
Perjantaina 1.7. klo 18 järjestetään Sateenkaarimessu Kallion kirkossa, saarnaajana yliopistopappi Laura Mäntylä.
Lauanataina 2.7. on Pride-kulkue ja puistojuhla.
Kulkue lähtee klo 13 Senaatintorilta ja päätyy Kansalaistorille, jossa on puistojuhla. Kulkueeseen tulee kirkon rekka, jonka perässä marssivat Yhteys-liike, Malkus ja Arcus muiden kristillisten tahojen kanssa. Puistojuhlaan on tulossa Konttikirkko, pomppulinna lapsille, sateekaarikrusifikseja ja muuta toimintaa.
Syksyn tulkaa kaikki -teematapaaminen
Syksyn Tk-teematapaaminen järjestetään lauantaina, 22.10. klo 13-16 Alppilan kirkolla, Kotkankatu 2.Aiheena on Kirkko valintojen edessä – miten vaikutamme?
Kirkko on isojen päätösten edessä. Uusi avioliittolaki tulee voimaan 1.3.2017 ja kirkon päätökset sen suhteen odottavat itseään. Samalla kirkko pohtii toimintaansa ja organisaatiotan uudelleen. Kirkon tulevaisuuskomitea antaa mietintönsä marraskuun alussa kokoontuvalle kirkolliskokoukselle. Miten Tulkaa kaikki -liikkeessä näistä asioista ajatellaan ja miten haluamme vaikuttaa tehtäviin ratkaisuihin?
Tilaisuus alkaa nyyttärikahveilla klo 12.30.
Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja tilaisuuden alustajista löydät syksyn alussa kotisivuiltamme. Merkitse päivämäärä kuitenkin jo nyt kalenteriisi. Lämpimästi tervetuloa!
Blogikirjoituksia
Liikkeemme jäsenenä Sinulla on mahdollisuus kirjoittaa Tulkaa kaikki -blogiin Kotimaa24:ssä. Kirjoita Sinäkin ja vaikuta! Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Pia Pihlajaan tai Katri Korolaiseen (osoitteet yhteystietosivulla)
Siunattua juhannusta ja kesää Sinulle ja läheisillesi!
TK-toimintaryhmä