Yhdenvertaisuutta ja avoimuutta ajavan Tulkaa kaikki -liikkeen kirkkovaltuustoehdokkaiden määrä nousi 48 prosenttia, ja seurakuntaneuvostoehdokkaiden 43 prosenttia. Liikkeen koordinaattori Vesa Hirvosen mukaan kasvu kertoo siitä, että yhä useampi haluaa puolustaa tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä kirkossa.
Yhteensä Tulkaa kaikki -liikkeen listoilla on ehdolla kirkkovaltuustoihin 497 ehdokasta (vuonna 2022 luku oli 335) ja seurakuntaneuvostoihin 409 ehdokasta (2022 luku oli 287). Useissa Helsingin seurakunnissa ja Imatralla, Kuopion Puijon seurakunnassa ja Kuopion tuomiokirkkoseurakunnassa Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkaita on enemmän kuin muiden listojen ehdokkaita yhteensä. Laskelmissa on huomioitu vain Tulkaa kaikki -nimiset listat, mutta monissa seurakunnissa uudistusmielisen listan nimi on jokin muu. Näin ollen uudistusmielisiä ehdokkaita on todellisuudessa vieläkin enemmän.
”Tulkaa kaikki -listojen ehdokkaiden määrän kasvu on vahva signaali siitä, että ihmiset haluavat kirkon, jossa ketään ei syrjitä seksuaali- tai sukupuoli- tai muuhun vähemmistöön kuulumisen vuoksi. On ilahduttavaa, että ajassa, jossa globaalisti vähemmistöjen oikeudet ovat vastatuulessa, näin moni suomalainen seurakuntalainen haluaa puolustaa yhdenvertaisuutta”, sanoo Tulkaa kaikki -liikkeen koordinaattori Vesa Hirvonen.
”Ratkaisevaa on kuitenkin, miten ihmiset saadaan liikkeelle äänestämään. Seurakuntavaaleissa äänestysprosentti on perinteisesti ollut pieni. Rohkaisen kaikkia kirkon jäseniä äänestämään. Muutosta ei synny, jos ihmiset eivät käy äänestämässä uudistusmielisiä ehdokkaita”, Hirvonen sanoo.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina 3.11. ja jatkuu lauantaihin 7.11. saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 15.11.
Tulkaa kaikki -liike on toiminut avoimena verkostona vuodesta 2005 saakka. Liikkeen tämän vuoden seurakuntavaaliohjelmassa korostetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja naispuolisten pappien kokemaan syrjintään puuttumista sekä samaa sukupuolta olevien parien oikeutta kirkolliseen vihkimiseen kaikissa seurakunnissa. Liike korostaa päätöksenteon avoimuutta ja seurakuntalaisten roolia vaikuttajina seurakunnissa. Se toivoo lisää maallikoita kirkkoneuvostojen ja seurakuntaneuvostojen kokousten puheenjohtajiksi, sillä monissa seurakunnissa kirkkoherra edelleen toimii sekä asioiden esittelijänä että kokouksen puheenjohtajana.
Tulkaa kaikki -liikkeen vaaliohjelma painottaa myös ilmastonmuutoksen torjumista ja luonnon monimuotoisuuden suojelemista. Tähän työkaluna on mm. kirkon ympäristödiplomi. Liike pitää tärkeänä lähimmäisistä huolehtimista niin Suomessa kuin maailmalla. Liike haluaa, että seurakunnat ovat kaikille turvallisia tiloja. Liikkeelle on myös tärkeää kunnioittava keskustelu sekä rauhantyö ja ekumenia.
Lisätiedot: Vesa Hirvonen, 050-3461084, vesa.hirvonen(at)uef.fi
Tulkaa kaikki -liike on listannut verkkosivuilleen kaikki Tulkaa kaikki -listat sekä liikkeen suosittelemat muut uudistusmieliset listat:
