1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Tulkaa kaikki -liikkeen tuki ry, ruotsiksi Stödförening för Rörelse Kom alla rf, ja kotipaikka on Helsinki.
2. Tarkoitus ja toiminta
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja päätöksenteon avoimuutta valtakunnallisesti Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tukee valitsijayhdistyksiä seurakunta-, hiippakuntavaltuusto- ja kirkolliskokousvaaleissa sekä kampanjoi valtakunnallisesti. Yhdistys toimii sen tarkoitusta ajavien kirkon jäsenten yhdyssiteenä ja voi järjestää koulutus-, tiedotus-, tutkimus- ja opetustoimintaa sekä keskustelutilaisuuksia. Yhdistys voi tehdä yhteistyötä muiden järjestöjen, yhteisöjen ja organisaatioiden kanssa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja sekä järjestää asianomaisella luvalla arpajaisia, rahankeräyksiä, myyjäisiä ja huvitilaisuuksia.
3. Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja, 2-8 muuta varsinaista jäsentä sekä 1-2 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtaja sekä ottaa sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Hallituksen jäsenet voivat tarvittaessa kokoontua ja tehdä päätöksiä myös sähköpostitse tai muun teknisen apuvälineen avulla. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai taloudenhoitaja yksin. Yhdistyksen nimen voi kirjoittaa myös hallituksen erillisellä päätöksellä oikeutettu henkilö.
8. Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen tili- ja toimintakausi on kalenterivuosi, joka on myös toiminnantarkastajien toimikausi.
Tilinpäätös, toimintakertomus ja muut toiminnantarkastukseen vaadittavat asiakirjat on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen yhdistyksen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille sähköpostitse.
11. Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä helmi-huhtikuussa.
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio sekä jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet sekä varajäsenet
9. valitaan yksi toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.