Kesäkirje 3/2024

Tulkaa kaikki -liikkeen kesäkirje 3/24

Rakas Tulkaa kaikki -ystävä,

oletko jo saanut yhtyä Suvivirteen? Toinen toistaan kauniimmat säkeistöt avaavat silmiämme näkemään sitä hyvää, mitä ympärillämme tänäkin kesänä on. Tässä yksi säkeistöistä:

Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

(571:2)


Muutamia kuulumisia keväältä:

Uusi kirkolliskokous aloitti toukokuussa. Edustajat jakautuivat entistä selvemmin uudistusmielisiin ja konservatiiveihin. Enemmistö on nyt uudistusmielisillä, mutta ei kovin suuri.

Voimasuhteiden muutos näkyi mm. siinä, että edustajamme Hanna Mithiku valittiin kirkolliskokouksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi, ja saimme useisiin tärkeisiin valiokuntiin uudistusmielisen enemmistön. Kirkkohallitukseen valitettavasti valittiin melko konservatiivinen täysistuntokokoonpano.

Piispainkokouksen avioliittoaloite lähti vilkkaan lähetekeskustelun jälkeen valiokuntakierrokselle, samoin aloite seurakuntarakenteen uudistamiseksi ja määräenemmistösäännösten lieventämiseksi.

Toukokuussa pidettiin myös Kirkon juhlat. Standimme sijainti oli hyvä, paikalla kävi paljon väkeä. Kiitos aktiivisille pöytäpäivystäjillemme!


Kesän tapahtumista:

Hengellisillä kesäjuhlilla näemme toisiamme, erityisen paljon meitä kokoontuu herättäjäjuhlille Vaasaan heinäkuun alussa.

Myös Pride-juhlien kirkollisissa tapahtumissa saatamme tavata eri puolilla Suomea. Helsingissä pidetään perinteiseen tapaan sateenkaarimessu pe 28.6. klo 18 Kallion kirkossa. Lauantaina 29.6. klo 10 on pridehartaus Tuomiokirkossa ja iltapäivällä perinteinen kulkue, jonka seurakuntaosastoon valkoisen ristin alle kaikki Tk-ihmiset ovat tervetulleita.

Lohjalla pidetään jo 24. kerran sateenkaarivirsiseurat la 10.8. klo 12 – 22 seurakunnan leirikeskuksessa. Lisätiedot Arja Majurilta, p. 0400406972.

Iloista ja siunattua kesää Sinulle ja läheisillesi toivottaa

Tulkaa kaikki -liikkeen toimintaryhmä

(joka kaipaa uusia aktiiveja, ota yhteys mari.lamminen(at)evl.fi)

Kristuksen kirkko on kaikille!