Rakkaat Tulkaa kaikki -ystävät
Adventin hetkipalveluksessa rukoillaan:
Herra Jeesus Kristus. Me kiitämme sinua siitä, että yhä tulet kirkkoosi sanassasi ja sakramenteissasi julistamaan ilosanomaa köyhille, parantamaan särjettyjä sydämiä, saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista. Suo meidän Pyhän Henkesi voimalla vastaanottaa sinut alttiilla mielellä ja riemuiten kunnioittaa sinua kuninkaanamme. Vahvista meitä rohkeasti tunnustamaan sinua ja hartaasti odottamaan tuloasi, että kaikkien uskollistesi kanssa pääsisimme iloosi. Sinä, joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa elät ja hallitset yhdessä jumaluudessa iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Rukoileva kirkko, s. 261-262)
Maailma ei ole rauhoittunut, ja oma elämämmekin on usein rauhatonta, pelkojen ja monenlaisten, muille näkymättömien huolien täyttämää. Tarvitsemme köyhyyteemme ja särkyneisyyteemme Kristusta ja toinen toistamme. Rukous yhdistää meitä sekä Vapahtajaan että lähimmäisiin. Voi olla, että pimeäämme viriää toivoa ja iloa ympärillemmekin jaettaviksi. Toivosta ja ilosta on kysyntää. Tänäkin kaamosaikana.
Sitten hieman mennyttä ja tulevaa asiaa:
Syksyn kirkolliskokous
Edustajamme Päivi Vähäkankaan terveiset kirkolliskokouksesta:
Tulkaa kaikki -liikkeen kirkolliskokousedustajat ovat verkostoituneet valtakunnallisesti muiden uudistusmielisten listojen kanssa. Tällä yhteisellä Muutoksen tuuli -nimellä toimivalla verkostolla on kirkolliskokouksessa vaaleilla valituista edustajista yksinkertainen enemmistö. Verkostoon kuuluvat pitävät aktiivisesti yhteyttä keskenään myös kirkolliskokousviikkojen välillä.
Keväällä tehty aloite määräenemmistösäädöksen muuttamiseksi on edennyt kirkkohallituksen valmisteluun. Aloitteessa esitettiin kahta muutosta:
1) määräenemmistöä vaadittaisiin vain rajatuissa asioissa eikä kaikissa kirkkolainsäädännön muutoksissa ja
2) määräenemmistöksi riittäisi nykyisen kolmen neljäsosan sijaan kaksi kolmasosaa.
Yleisvaliokunta ja kirkolliskokouksen täysistunto puolsivat yksimielisesti edellistä muutosesitystä. Jälkimmäisen eli määräenemmistön suuruuden osalta salin kanta jakaantui. Valmisteluun lähti enemmistön kanta, joka on kahden kolmasosan määräenemmistön kannalla. Määräenemmistösäädöksen muuttaminen vaatii kuitenkin taakseen määräenemmistön siinä vaiheessa, kun esitys pykälien muutoksista aikanaan palaa täysistunnon käsittelyyn.
Äänestystuloksen perusteella ei näytä todennäköiseltä, että määräenemmistön suuruuden väljentäminen menisi läpi. Muilta osin poikkeuksellisen tiukka määräenemmistösäädös on sen sijaan ensimmäistä kertaa lievenemässä. Avioliittoa ja muita opillisia kysymyksiä sivuavien päätösten osalta tarvitaan jatkossakin määräenemmistö, mutta esimerkiksi monet hallinnolliset muutokset voidaan jatkossa hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä.
Valtionrahoitus kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin nousi yhdeksi tämän istuntoviikon kuumista puheenaiheista. Hallitus leikkaa merkittävästi kirkon rahoitusosuutta, joka on tarkoitettu hautaustoimen, väestökirjanpidon ja yhteiskunnallisesti merkittävien rakennusten ylläpitämiseen.
Lisäksi osana kirkon keskusrahaston talousarvioehdotusta hyväksyttiin uudet jakoperusteet valtionrahoituksen jakautumiselle seurakuntien kesken. Muutosten myötä erityisesti suurimpien seurakuntatalouksien saama rahoitusosuus pienenee merkittävästi, mikä johtaa hautaustoimen maksujen korotuspaineisiin väestörikkaimmilla alueilla. Jatkossa keskustelua käydään yhtäältä hautausmaksujen yhtenäistämisestä ja toisaalta eriyttämisestä kirkkoon kuulumisen perusteella. Kevään kirkolliskokoukseen on tulossa myös aloite, jossa esitetään, että kirkko luopuisi kokonaan hautaustoimesta.
Ensi keväästä, syksystä ja seuraavastakin syksystä
Keväälle suunniteltu lähetysaiheinen teematapaaminen pidetään todennäköisesti la 26.4.2025 iltapäivällä hybridinä. Tarkemmat tiedot ensi vuoden puolella. Varaa kuitenkin aika kalenteriisi.
Syksyllä 2025 liikkeemme täyttää 20 vuotta. Tietoja juhlinnasta myöhemmin.
Syksyllä 2026 ovatkin sitten taas seurakuntavaalit. Niitä varten tarvitaan hyviä ehdokkaita, joten jo nyt kannattaa sopivien henkilöiden kanssa alkaa alustavasti jutella ehdokkuudesta.
Lämpimin adventin ja joulunajan toivotuksin
Tulkaa kaikki -liikkeen toimintaryhmä
Kristuksen kirkko on kaikille!