Sami Suhonen, systemaattisen teologian tutkija, Helsinki
Kirkon antamia lausuntoja lukiessa mieleen nousee kysymys, onko lausuntojen tarkoitus karkottaa kaikki ei-normiheterot kirkon piiristä. Samaan tahtiin, kun kirkko on julkaissut heteroseksistisiä lausuntojaan, olen joutunut vastaamaan kysymykseen, miksi ihmeessä olen vielä kirkon jäsen. Kysymys ei nouse uskontovastaisuudesta, vaan se on uskonnollista väkivaltaa kokeneiden ihmisten kysymys. Miten voin olla kirkon jäsen, kun tiedän, näen ja joskus koen omassa nahassani, miten julmaa kirkossa harjoitettava uskonnollinen väkivalta on? Kysehän ei ole väin yksittäisten hihhuleiden toiminnasta, vaan myös kirkon johdon lausunnoista. Onko minulla moraalia ollenkaan, kun tuen moista instituutiota jäsenyydelläni?
Tukeeko kristinusko ihmisten välistä tasa-arvoa ja kunnioitusta, vai kuuluvatko esimerkiksi seksismi ja heteroseksismi kristinuskon ytimeen? Voiko kristinuskoon sitoutua sitoutumatta samalla toisten alistamiseen? Miten tulee ymmärtää esimerkiksi joskus esitetty väite, että miesten ja naisten tasa-arvolla tarkoitetaan kirkossa jotain muuta kuin yhteiskunnassa? Yhteiskunnassahan tasa-arvolla tarkoitetaan tasa-arvoa, ja kirkossa sitten ilmeisesti… epätasa-arvoa?
Kun rakkauden Jumalan nimeen poljetaan muiden ihmisarvoa ja levitetään ennakkoluuloja, on ajattelu pahasti vääristynyttä.
Kirkkoon kuuluminen lienee osittain moraalitonta. Moraalinen toiminta ei kuitenkaan ole omien käsien pesemistä, vaan toimintaa inhimillisessä maailmassa, ja usein käsien likaaminen on välttämätöntä. Kirkon tehtävä on kertoa rakastavasta ja armahtavasta Jumalasta, jonka tahto ihmisiä ja muuta luomakuntaa kohtaan on hyvä. Kirkkoa ei pidä jättää niiden käsiin, jotka unohtavat rakkauden kaksoiskäskyn.