Pitäjänmäki–Tulkaa kaikki -vaalilista – kaikki ehdokkaat 2104

Marita Inberg

talouspäällikkö

Ikä:53

  • Kirkon tulee olla olohuone, josta ei puutu laulua, tanssia, naurua ja iloa!

Valokuva

Olen kolmen pojan äiti ja asunut Pitäjänmäen alueella 2000-luvun alusta lähtien. Itselleni tärkeitä asioita on koti ja ympäristö. Yhteisöllisyys on aina ollut minua lähellä. Olen toiminut Pajamäki-seuran johtokunnassa, Munkkivuoren ala-asteen johtokunnassa ja urheiluseuroista lähinnä sydäntä on PPV ja sen 2000 syntyneiden ikäluokka, jonka joukkueenjohtajana olin vuosia.

Seurakuntaneuvostossa olen istunut nyt yhden kauden ja huomannut, kuinka tärkeää olisi muuttaa seurakuntaa konservatiivisesta ilmapiiristä erilaisia ihmisiä hyväksyväksi yhteisöksi ja antaa tilaa jokaisen seurakuntalaisen ajatukselle ja sanomalle arvostaen ja toista kunnioittaen.

Hyvän toiminnan ylläpitämiseksi meidän pitää miettiä vähälle käytöllä olevien tilojen myyntiä. Jo yksin ylläpitokustannukset vievät rahaa pois toiminnasta. Tulevaisuudessa myös meidän seurakuntamme on yhdistymisuhan alla ottaen huomioon kustannusrakenteet ja tilojen käyttöasteet sekä jäsenmäärät. Hyvä taloudenpito ja sijoitustoiminta ovat erittäin tärkeitä niin yksittäisen seurakunnan kuin koko Helsingin seurakuntayhtymän kannalta.

Raisa Jarkkola

pastori, opiskelijasihteeri

Ikä:32

Valokuva

Valittu kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon

Olen kolmekymppinen, maalta opiskelujen perässä Helsinkiin muuttanut pajamäkeläinen. Rakastan tämän hetkistä asuinaluettani sen suomien ulkoilumahdollisuuksien ja kylämäisyyden vuoksi. Vapaa-ajallani kuntoilen, teen käsitöitä, käyn laulutunneilla ja tapaan ystäviä. Pidän ihmisten kohtaamisesta niin vapaa- kuin työajalla. Jokaisella meillä on oma tarina kerrottavanaan.

Toimin Herättäjä-Yhdistyksessä ja työalanani on opiskelijat ja nuoret aikuiset sekä opiskelijoille tarkoitettujen Körttikotien isännöinti. Työalueeni on koko Suomi, reissuja siis riittää! Toivoisin, että seurakunta voisi olla paikka, jonne jokainen kokisi olevansa tervetullut. Kirkon tehtävä on olla tukena ja kanssakulkijana niin iloissa kuin suruissakin. Sen kuuluu evankeliumin julistamisen lisäksi olla esimerkkinä epäoikeudenmukaisuuksien paljastamisessa ja poistamisessa sekä puolustaa heikoimpia.

Sini Koivaara

FM, kamarikuorolainen

Ikä:39

Valokuva

Valittu seurakuntaneuvostoon

Anna Laine

FM, konsultti

Ikä:47

  • Avoimuus vapauttaa lähimmäisenrakkauteen

Valokuva

Valittu kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon

Olen pitskulainen perheenäiti ja työskentelen it-alalla. Nuoruuteni vietin partiossa ja seurakuntanuorissa. Haluan seurakunnan olevan mukana paikallista yhteisöllisyyttä vahvistamassa. Paikalliset verkostot yhdessä antavat tukea lapsiperheiden arjen kiireisiin, jakavat kuormaa ja kasvatusvastuuta, jotta pienten lasten ja nuorisonkin olisi turvallista kasvaa isoksi. Lähimmäisen auttamisen kanavia pitäisi tarjota seurakuntalaisille helposti löydettäviksi, sillä monella voisi olla halua lähteä vaikkapa yksinäisen ikäihmisen seuraksi tai tukea vähävaraisen lapsiperheen selviytymistä. Vapaaehtoistoiminta ei saisi olla liian vaikeaa suorittamista. Lähimmäisenrakkaudestahan siinä on kyse.

Lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset, ja kaikkia tulee kohdella tasa-arvoisen kunnioittavasti niin seurakuntalaisina, työntekijöinä kuin kadulla vastaantulijoina. Ei ole oikein asettaa ehtoja, kuka kelpaa ja kuka ei, tai vaatia joitakuita salailemaan ja piilottelemaan todellista itseään, jotta tulisi hyväksytyksi. Elämän kirjon kauneus on kaikissa sateenkaaren väreissä.

Anna Maunula

opettaja

Ikä:40

Valokuva

Valittu seurakuntaneuvostoon

Pauliina Moona

avainasiakaspäällikkö

Ikä:54

  • Yhdessä kohti yhdenvertaista kirkkoa. Luota Jumalaan.

Valokuva

Jukka Rakemaa

nuorisotyönohjaaja, eläkeläinen

Ikä:68

  • Avoin seurakunta kaikille

Valokuva

Koulutukseltani olen kirkon nuorisotyönohjaaja. Olen ollut kirkon palveluksessa 48 vuotta: nuorisotyössä 40 vuotta ja 8 vuotta asuttamistoiminnan sihteerinä tukiasuntotyössä. Helsingin srk-yhtymässä olen työskennellyt yhteensä 45 vuotta.

Vakituisen työurani aloitin Paavalin seurakunnassa vuonna 1967, jolloin tutustuin ensimmäisen huumeaallon myötä huumeiden käyttäjiin. Kaksi vuotta olin poissa Helsingistä Pirkanmaallaja ja Hämeessä, vuoden ennen valmistumistani ammattin olin sijaisena Pohjois-Karjalassa. Olen toiminut kirkon työntekijäjärjestöjen luottamus/pääluottamusmiehenä 15 vuotta. Pisimmän työrupeaman, 25 vuotta, tein erityisnuorisotyössä päihteiden väärinkäyttäjien, sekakäyttäjien, narkomaanien nuorten rikollisten ja prostituoitujen parissa.

Olen ollut srk-neuvoston jäsenenä Käpylän seurakunnassa. Tunnen srk-yhtymän/seurakunnan hallinnon ja päätöksentekojärjestelmän hyvin. Kaiken päätöksenteon tulee olla avointa. Valtuuston/seurakuntaneuvoston jäsenenä pyrin osallistumaanja ja käyttämään osaamistani sekä kokemustani myös muuhun seurakunnassa tapahtuvaan toimintaan.

Heli Taina-Rantakaulio

diakoni

Ikä:43

  • Tavoitteena armollisien kohtaamisien seurakunta

Valokuva

Olen pajamäkeläinen kolmen lapsen äiti. Synnyinseutuni on Luumäellä, Etelä-Karjalassa. Vietin nuoruuteni seurakuntanuorissa ja olin innokas nuorisokuorolainen. Rauhan etsintä, armon tarve ja yhteydenkaipuu ovat pitäneet minut läpi elämänvaiheitteni seurakunnan toiminnassa mukana.

Valmistuin 1996 diakoniksi ja olen toiminut diakonian eri tehtävissä pääkaupunkiseudun seurakunnissa siitä lähtien. Nykyään toimin diakoniatyöntekijänä Leppävaaran seurakunnassa; työalani on monikulttuurisuustyö. Lapsi- ja perhetyön asiat ja eri tavoin vähäosaisten tai marginaalissa olevien ihmisten kysymykset ovat lähellä sydäntäni.

Anna-Kaisa Tenhunen

pappi

Ikä:36

  • Armo kuuluu kaikille

Valokuva

Valittu seurakuntaneuvostoon

Olen 36-vuotias nainen, kotoisin Pohjois- Pohjanmaalta, Haapajärveltä. Helsingissä olen asunut vuodesta 1998 lähtien, Pitäjänmäessä vuodesta 2003. Perheeseeni kuuluu puoliso ja kaksi lasta. Olen pappi, töissä Nurmijärven seurakunnassa kappalaisena, vastuualueena koulutyö. Lisäksi opiskelen seksuaalineuvojaksi. Harrastan kestävyysjuoksua, kesäisin uimastadionilla vesijuoksua ja uintia sekä teatterissakäyntiä.

Pitäjänmäen alueen asiat kiinnostavat, ja haluan olla omalta osaltani vaikuttamassa alueen viihtyvyyteen ja rakentamassa yhteisöllistä lähiötä. Seurakunta on siellä, missä ihmiset ovat. Alue on kasvanut, uusia asuinalueita on syntynyt ja syntymässä koko ajan. Lapsiperheiden ja koululaisten asiat ovat tärkeitä minulle, samoin muualta tulleet ja tukiverkkoa vailla olevat perheet tarvitsevat seurakunnan apua ja tukea. Arjen kristillisyys, toinen toisesta välittäminen ja tasa-arvo ovat tärkeitä arvoja. Hengellinen taustani on herännäisyys, eli körttiläisyys; ihmisen pienuus, tasa-arvo, vastuu toisesta ja luomakunnasta sekä Jumalan armollisuus ovat juurtuneet minuun pienestä pitäen.