UUSI AVOIMUUS – Kirjoitus Kirkonkellarissa 1.1.15

Seurakuntavaalit lisäsivät avoimuutta

Syksyn seurakuntavaalien on arveltu lisänneen polarisaatiota kirkossa. Minusta vaaleissa astuttiin askel kohti avoimuutta. Kirkon sisällä ja ehdokkaiden keskuudessa vallitsevat ryhmät alkoivat lopultakin tulla näkyviin, kiitos entistä avoimemmin esiintyneiden ryhmittymien ja vaalikoneen. Tulkaa kaikki -liike osallistui kolmatta kertaa seurakuntavaaleihin kaikille avoimella ohjelmallaan. Toisena valtakunnallisena kirkollisena ryhmittymänä vaaleihin osallistui Usko ja yhteys -verkosto, jonka vaaliteemat olivat näkyvillä ainakin nettisivuilla.

Myös paikallisempia kirkollisia ehdokkaiden ja listojen yhteenliittymiä syntyi, kuten espoolainenYhdessä matkalla -liike, joka nähtävästi ryhmittyi osaksi Usko ja yhteys -verkostoa. Yhdessä matkalla -liikkeen nettisivuilla kerrottiin liikkeen tavoitteista, mutta täyteen avoimuuteen ei vielä nähdäkseni päästy: vaalien jälkeisessä Esse-lehdessä Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Yhdessä matkalla -listan vastuuhenkilö kertoi selkeästä ehdokaskriteeristä (samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen vastustaminen), joka ei käynyt ilmi liikkeen sivuilta. Lisäksi listan jäsenistä aika monet olivat jättäneet avaamatta vaalikoneessa näkemyksiään.

Pohjois-Suomessa vanhoillislestadiolaisten Kristillisten perusarvojen puolesta -listojen verkosto menestyi hyvin. Kirkollissisällöllisten listojen lisäksi vaaleihin osallistui poliittisten puolueiden listoja. Lähes puolet valituista edustajista tuli näiltä listoilta. Joskus on väitetty, että puolueiden listat ovat yhtä epäselviä kuin erilaiset seurakuntaväen listat, joiden ehdokkaiden kannoista ei kukaan ota selvää. Tämä on vain osaksi totta. Useilla puolueilla on enemmän tai vähemmän yksityiskohtainen seurakuntavaaliohjelma, johon ehdokkaiden pitää sitoutua. Tavoitteiden avaamisessa puolueilla on silti kehittämisen varaa.

Edellä mainittujen listojen lisäksi seurakuntavaaleissa oli suuri joukko listoja, joiden yhteisistä tai ehdokaskohtaisista tavoitteista äänestäjien oli jokseenkin mahdotonta saada selkoa. Tai olisi ollut, jollei olisi ollut vaalikonetta, joka on lisääntyneen ja läpinäkyvämmäksi tulleen ryhmittymisen lisäksi toinen vaalien avoimuutta ratkaisevasti lisännyt tekijä.

Tulkaa kaikki -liike tarjoaa vuoropuhelun ja yhteistyön kättä

Kaikkinainen avoimuus on yksi Tulkaa kaikki -liikkeen keskeisiä ohjelmakohtia. Olen iloinen, että entistä suurempi avoimuus kirkollisissa vaaleissa näyttää yhdistävän Tulkaa kaikki -liikettä muihin vaaleissa toimineisiin verkostoihin. Tulkaa kaikki -liike on alusta asti sanonut selkeästi julki tavoitteensa. Tavoitteemme on tehdä tietä Kristukselle poistamalla evankeliumin esteitä. Evankeliumin esteiden poistamiseksi olemme esittäneet kirkolle eettisen uudistusohjelman (https://tulkaakaikki.net/ohjelma/).

Onko Tulkaa kaikki -liike siis niin sanotusti liberaaliteologinen, perinteisen dogman hylkäävä hanke? Ei ole. Tarkoituksemme ei ole sanoa, että kristityn ja kirkon elämä rajoittuisi eettisiin tavoitteisiin tai että etiikka olisi uskon keskus. Uskon keskus on Kristus, ja liikkeen kutsumus on tehdä tietä Kristukselle poistamalla evankeliumin esteitä, kuten erilaista syrjintää. Liikkeessä on toki tilaa kaikille ohjelmamme tukijoille, emmekä kysy, millainen dogmatiikka ketäkin ajaa tukemaan tavoitteitamme. Itse olen vahvasti klassisen jumalakäsityksen mutta progressiivisen etiikan kannattaja. Miksei liike sitten järjestä hengellisiä tilaisuuksia? Esimerkiksi liikkeen toimintaryhmän kokoukset alkavat aina hartaudella, mutta liike ei järjestä varsinaista hengellistä toimintaa siitä syystä, että emme kilpaile kirkon kanssa, vaan pyrimme rohkaisemaan ihmisiä takaisin kirkkoon.

Oman identiteetin ja omien tavoitteiden avoin ilmoittaminen lisää luottamusta. Luottamus eri ryhmittymien välillä synnyttää aitoa kohtaamista ja vuoropuhelua. Kyetään tunnistamaan yhdistävät asiat ja myös erottavat asettuvat omalle paikalleen. Suhteellisuudentaju säilyy. Ekumeniasta tuttu ja kirkon uudessa tulevaisuuspaperissakin esitetty sovitettu erilaisuus mahdollistuu.

Tulkaa kaikki -liike tarjoaa sekä uusille että vanhoille kirkollisille verkostoille vuoropuhelun ja yhteistyön kättä. Liikkeemme ohjelmaan on alusta alkaen kuulunut tavoite: “Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa.” Olemme viime vuosina jo ponnistelleet yhteyksien rakentamiseksi esimerkiksi niihin järjestöihin, joille monet uudistusmieliset luottamushenkilöt eivät ole vielä olleet valmiita kannattamaan rahoitusta (https://tulkaakaikki.net/tulkaa-kaikki-liikkeen-joulukirje/). Olemme monessa yhteydessä viime aikoinakin ilmaisseet pyrkimyksemme vuoropuheluun (https://tulkaakaikki.net/puheenvuoro-tulkaa-kaikki-liikkeen-seurakuntavaalikampanjan-avauksessa/), mutta nykyisessä kirkollisessa media- ja keskusteluilmapiirissä sovinnolliset äänet eivät tahdo päästä kuuluville.

Avioliittokeskustelu ja kirkon yhteys

Seurakuntavaalien jälkeen eduskunta päätti, että avioliittolakia laajennetaan käsittämään myös samaa sukupuolta olevien liitot. Keskustelu asiasta jatkuu ja siirtyy entistä enemmän kirkkoon. Jonkin verran avioliittoa sivuttiin kirkossa jo parisuhdelain seurauksia pohdittaessa 2000-luvun alussa. Mitään laajaa avioliittokeskustelua ei kuitenkaan käyty, ja vuonna 2010 hyväksytyissä kirkollisissa asiakirjoissa avioliittoa käsiteltiin hyvin suppeasti. Syynä oli se, että rekisteröityä parisuhdetta tarkasteltiin nimenomaan avioliitosta erillisenä instituutiona. Sikäli kuin avioliittoa analysoitiin, esiin nostettiin painotetusti sellaisia avioliiton piirteitä, jotka näyttivät erottavan sen rekisteröidystä parisuhteesta. Tilanteessa, jossa valtio alkaa pitää rekisteröityjä parisuhteita avioliittoina, on välttämätöntä tarkastella luterilaista avioliittokäsitystä huomattavasti perusteellisemmin.

Pidän tärkeänä kirkollista kansalaiskeskustelua avioliitosta. Yksittäisten kirkon jäsenten on hyvä keskustella keskenään, mutta haluaisin nyt korostaa kirkollisten kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksia käydä keskustelua. Esimerkiksi seurakuntavaaleissa esiintyneet ryhmittymät voisivat käydä keskustelua keskenään. Kirkolliset järjestöt voisivat järjestää keskusteluja. Kirkolliset lehdet voisivat koota eri tavoin ajattelevia yhteisen pöydän ääreen, tutustumaan, puhumaan ja kuuntelemaan. Syvällisiä keskusteluja avioliitosta ei ole syytä jättää piispojen, kirkolliskokouksen tai kirkkohallituksen niskoille. Luterilainen teologia kutsuu monipuoliseen keskusteluun, jossa otetaan vakavasti niin traditio kuin ihmisten kokemuskin. Avoimet keskustelut – myös avioliitosta – edistävät luottamusta ja sitä myöten sovintoa kirkossa.

Lopuksi haluan kertoa avioliittokeskustelun yhteydessä havaitsemistani hiljaisista signaaleista, jotka lupaavat hyvää kirkolliselle yhteydelle, jota selvästi kaivataan. Yksi hiljainen signaali on suhteellisuudentajun säilyminen. Luterilaista teologiaa tuntevat ovat yleisesti todenneet, että avioliitto ei ole perustavanlaatuinen tunnustuskysymys, siitä ei sanota mitään uskontunnustuksissa. Toinen heikko signaali on luottamuksen säilyminen. Vanhoillislestadiolaisen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen puheenjohtaja Viljo Juntunen totesi lehtihaastattelussa (TS 14.12.14) uskovansa, että vihkimisasiassa löytyy omantunnonvapautta kunnioittava sovintoratkaisu. Pidän näitä rohkaisevina signaaleina. Kun suhteellisuudentaju säilyy ja luottamus kirkon jäsenten kesken lisääntyy, ollaan hyvällä tiellä.