Onko homoseksuaalisessa parisuhteessa elävä kelpoinen papinvirkaan?

Lapuan hiippakuntaan kuuluvan Äänekosken seurakunnan kappalaisen virkaa haki vuodenvaihteessa 2003-2004 kolme pappia. Tuomiokapituli määräsi 21. tammikuuta 2004 pappisasessorin asian valmistelijaksi ja esittelijäksi ja päätti, että kyseinen asessori ja hiippakuntadekaani haastattelevat hakijat kelpoisuusharkintaa varten. Valmistelunsa perusteella asessori esitti, että tuomiokapituli toteaisi, että yksi hakijoista ei ole kelpoinen kyseiseen virkaan. Valmisteluaineisto ei ole julkista, joten en voi ottaa siihen tässä kantaa. Tuomiokapituli ratkaisi asian 4. helmikuuta esityksen mukaisesti.¹ Hakukelvottomaksi todettu henkilö valitti päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen ja vaati sitä kumottavaksi lainvastaisuuden vuoksi. Hakijan mukaan hänen virkakelpoisuutensa oli kielletty sillä perusteella, että hän elää parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa eikä näin ole sopiva hakemaansa virkaan.² Hallinto-oikeuden pyynnöstä tuomiokapituli antoi 21. huhtikuuta 2004 11-sivuisen lausunnon³, jossa se puolusti tekemäänsä päätöstä.⁴ Tarkoitukseni tässä artikkelissa on arvioida lausunnossa esitettyjä periaatteellisia tai opillisia teologisia argumentteja, joilla päätöstä on perusteltu. Käytännöllisiin ja juridisiin argumentteihin en puutu. Varsinainen lähteeni on siis kyseinen tuomiokapitulin lausunto. Muu käyttämäni aineisto on esitetty kirjallisuusluettelossa.

Tuomiokapitulin lausunnon periaateargumentit sisältyvät lähinnä pääluvun 2. Kirkon kanta ja perusoikeudet alalukuihin 2.1 Kirkon kanta ja 2.2 Perusoikeudet (ss. 2-5). Ensin mainitussa alaluvussa kapituli tarkastelee homoseksuaalisuudesta ja parisuhdeasiasta kirkossa annettuja kannanottoja. Jälkimmäisessä alaluvussa kapituli selvittää parisuhdekysymyksen asemaa kirkon opetuksessa.

__________
¹ Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin istunnon 4.2.2004 pöytäkirja.
² Valitus tuomiokapitulin päätöksestä 2004.
³ Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin lausunto 2004.
⁴ Asia eteni siten, että saatuaan vastineen (Vastine 2004) hakijalta hallinto-oikeus teki ratkaisunsa. Tuomiokapitulin päätös kumottiin lainvastaisena ja asia palautettiin kapitulin uudelleen käsiteltäväksi. Oikeuden mukaan ”poikkeaminen … laintasoisista säännöksistä kirkollisen viran täytön yhteydessä ei ole mahdollista ainakaan ilman kirkon tunnustukseen perustuvaa laintasoista säännöstä kirkkolaissa”. (Vaasan hallinto-oikeuden päätös 2004). Tuomiokapituli ei valittanut päätöksestä (Kirkon tiedotuskeskuksen tiedote 2004).

Kirkon kanta parisuhdekysymykseen

Kirkon kanta asiaan ilmenee kapitulin mukaan (s. 2) esimerkiksi piispojen Kasvamaan yhdessä -kirjasta (1984)⁵, jonka piispainkokous 1993 totesi edelleen vastaavan ”kirkkomme eettisen opetuksen peruslinjaa”⁶. Kanta ilmenee kapitulin mukaan myös piispojen parisuhdelain hyväksymisen jälkeen 2001 antamasta julkilausumasta⁷. Kapituli vetoaa myös viime kevään piispainkokoukseen, jossa ”10.2.2004 § 5 todettiin kirkon kannan olevan entisellään”⁸. Piispojen kannanottojen lisäksi kapituli viittaa kirkkohallituksen 1999 antamaan lausuntoon⁹. Myös kirkolliskokouksen käsittely 2003¹⁰ mainitaan. Näihin kannanottoihin viitaten tuomiokapituli katsoo, että ”kirkon kanta asiassa on selkeästi esitetty useassa yhteydessä” (s. 10), ja että ”kirkon kanta ei ole…sillä tavoin epäselvä, mitä valittaja väittää sen olevan tässä kysymyksessä” (s. 2). Tarkastelen seuraavassa kapitulin mainitsemia kirkollisia kannanottoja ja kapitulin niistä tekemiä johtopäätöksiä. Otan tarkasteluun myös sellaisia kannanottoja, joita kapituli ei mainitse.

Kapituli viittaa siis ensiksi 1984 julkaistuun Kasvamaan yhdessä -teokseen. Minkä luonteinen dokumentti se on? Kirjan alaotsikon ja esipuheen mukaan kyseessä on piispojen ”puheenvuoro”. Piispat itse sanovat tekstin luonteesta seuraavaa: ”Tarkoituksemme on pohtia perhe-elämän ja sukupuolietiikan kysymyksiä kristillisen uskon pohjalta nykytilanteen valossa.”¹¹ Jos tämä kvalifikaatio otetaan todesta, havaitaan, että kyseessä on ”pohdintadokumentti”, jota ei ole tarkoitettu kirkon kannan normatiiviseksi esitykseksi. Entä dokumentin sisältö? Homoseksuaalisuutta on siinä ”pohdittu” vajaalla kolmella sivulla.¹²Kyseinen teksti alkaa toteamuksella, että ”homoseksuaalisuus ei ole ilmiönä yksiselitteinen”. Myöhemmin todetaan, että ”kristinuskon historiassa homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu kielteisesti”. Dokumentin mukaan ”kirkon kielteisen asennoitumisen juuret ovat Raamatussa, jossa homoseksuaalinen käyttäytyminen selkeästi torjutaan”. Myöhemmin puhutaan ”Raamattuun perustustuvasta kirkon käsityksestä homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnonvastaisuudesta”. Toisaalta kuitenkin todetaan, että ”Raamatun aikana ei pohdittu homoseksuaalisen taipumuksen syntyyn vaikuttaneita seikkoja, vaan asiaa pohdittiin pelkästään käyttäytymismuotojen perusteella”. Todetaan myös, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään Raamatussa ”ennen kaikkea osana pakanuutta”. Käytännön ohjeena sanotaan, ettei homoseksuaalien kohdalla saa tinkiä lähimmäisenrakkauden vaatimuksista, ja että ”homoseksuaalinen lähimmäinen on hyväksyttävä täysivaltaisena jäsenenä mukaan kirkon ja yhteiskunnan eri toimintamuotoihin”. Toisaalta katsotaan, että ”ottaessaan homoseksuaalisia jäseniä virkoihin ja muihin palvelutehtäviin kirkolla on kuitenkin oikeus edellyttää, ettei asianomainen opeta eikä toimi vastoin sitä, mitä kirkko homoseksuaalisuudesta opettaa”.

Piispat siis toteavat, että kirkon opetus asiassa perustuu Raamattuun, mutta he viittaavat varovasti siihen, että Raamatussa asiaa ei pohdittu aivan samasta näkökulmasta kuin nykyään. Ainakin yleiskäsitykseksi piispojen pohdinnasta jää, että he suhtautuvat homoseksuaaliseen käyttäytymiseen torjuvasti, mutta varovasti on raotettu mahdollisuutta, että torjunnan perusteita on reflektoitava. Epäselväksi jää, mitä kaikkea lähimmäisenrakkauden ja täysivaltaisen jäsenyyden toteutuminen kirkon toimintamuodoissa tarkoittaa homoseksuaalien kohdalla. Mitä piispat tarkoittivat sillä, ettei työntekijä opeta tai toimi vastoin kirkon opetusta homoseksuaalisuudesta? Opettaminen ja toimiminen on tässä siis sidottu siihen, mitä kirkko opettaa homoseksuaalisuudesta. Niin kauan kuin kirkon opetus tässä asiassa on ”pohtivaa”, niin kauan käytännön toteutuksissakin on sijaa pohdinnalle. Voi olla, että piispat dokumenttia kirjoittaessaan ajattelivat esimerkiksi, että työntekijöiden on pidätyttävä homoseksuaalisista suhteista. Tosiasia kuitenkin on, että he eivät antaneet asiasta yksiselitteisiä ohjeita ja tulkintoja.

Piispojen pohdinnat ovat kahdenkymmenen vuoden takaisia. Onko ”nykytilanne”, johon piispat esipuheessa viittaavat, sittemmin muuttunut? Ovatko piispojen pohdinnat yhä relevantteja, ja erityisesti, ovatko heidän pohdintansa homoseksuaalisuudesta yhä ”voimassa”?

Tuomiokapituli huomauttaa, että piispainkokous hyväksyi syksyllä 1993 ponnen, jossa todettiin, että Kasvamaan yhdessä -dokumentti ”edelleen vastaa kirkkomme eettisen opetuksen peruslinjaa”.¹³ Vähäinen, mutta ehkei sittenkään aivan merkityksetön seikka on, että piispainkokouksen pöytäkirjan mukaan ponnessa ei tosiasiallisesti puhuttu ”peruslinjasta” vaan ”peruslinjoista”. Piispainkokous siis totesi, että dokumentti ”edelleen vastaa kirkkomme eettisen opetuksen peruslinjoja”. Puhuiko piispainkokous tarkoituksella ”peruslinjoista”, ettei syntyisi käsitystä, että kirkossa on vain yksi eettinen linja? Edelleen voi kysyä: Kun dokumentin sanotaan vastaavan peruslinjoja, mitä linjoja sen ei todeta vastaavan? Tämä jää tarkentamatta. Joka tapauksessa kapituli ei esitä argumentteja sen tueksi, että piispainkokous olisi katsonut, että dokumentin pohdinnat homoseksuaalisuudesta olisivat yhä sellaisenaan ajankohtaisia. Lisäksi on huomattava, että piispainkokous hyväksyi samassa istunnossa toisenkin ponnen. Sen mukaan piispainkokous päätti ”pyytää piispoja käsittelemään asiaa edelleen ja ottamaan huomioon esiin nousseet uudet kysymykset”. Tätä päätöstä kapituli ei mainitse.

Vuonna 1993 piispainkokous joka tapauksessa katsoi, ettei dokumenttia sinänsä tarvitse muuttaa, mutta vuonna 2001 linja oli toinen. Syksyn 2001 piispainkokouksen pöytäkirjassa todetaan: ”Keskustelun kuluessa piispainkokouksen yksimieliseksi kannaksi muotoutui, että piispat laativat päivitetyn version 1984 julkaistusta kannanotosta Kasvamaan yhdessä…”.¹⁴ Myöskään tätä päätöstä tuomiokapituli ei mainitse.

Seuraava kannanotto, johon tuomiokapituli viittaa, on piispojen julkilausuma, joka annettiin eduskunnan hyväksyttyä parisuhdelain syyskuun lopussa 2001.¹⁵Tässä julkilausumassa piispat eivät lausuneet mitään periaatteellista homoseksuaalisuudesta tai homoseksuaalisista parisuhteista. On kuitenkin totta, että he ilmoittivat tuolloin, että ”työntekijöiltään kirkko edellyttää perinteisen opetuksen mukaista käyttäytymistä”. On epäselvää, mitä tarkkaan ottaen tarkoitettiin ”perinteisellä opetuksella”. Jos sillä tarkoitettiin viime aikojen kannanottoja, on muistettava, että opetus on ollut pikemmin ”pohdiskelevaa” kuin selkeästi normittavaa. Tällöin ei ole itsestään selvää, millaista käyttäytymistä piispat työntekijöiltä edellyttivät. Jos joku on kuitenkin tulkinnut niin, että kirkon opetus homoseksuaalisuudesta on kaiken aikaa ollut yksiselitteisen kielteinen, piispojen lausuma on kai tulkittava niin, että kirkko muitta mutkitta kieltää työntekijöitä elämästä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Tässä tapauksessa on kysyttävä: Jos piispoilla oli näin selkeä kanta tässä asiassa, miksi he eivät sanoneet sitä? Ankaran yksioikoinen tulkinta lausumasta osoittautuu kestämättömäksi myös piispojen myöhempien esiintymisten valossa. Helmikuussa 2002 juuri ennen parisuhdelain voimaantuloa pidetyltä piispojen neuvottelulta ja piispainkokoukselta odotettiin konkreettisia ohjeita parisuhdeasiassa, mutta sellaisia ei annettu. Päinvastoin piispainkokouksen tiedotustilaisuudessa nimenomaan todettiin, että ”kirkolla ei ole yksiselitteistä pasuunan ääntä” tästä asiasta.¹⁶ Tähän tuomiokapituli ei viittaa.

Viimeinen piispojen yhteinen esiintyminen, johon kapituli viittaa, on helmikuun 2004 piispainkokous. Kokous muuten pidettiin vasta sen jälkeen, kun kapituli oli antanut kappalaisenviran hakijaa koskevan päätöksensä, joten ei ole ihan selvää, voiko kapituli viitata siihen puolustaessaan päätöstään. Joka tapauksessa tuomiokapitulin mukaan ”piispainkokouksessa 10.2.2004 § 5 todettiin kirkon kannan olevan entisellään”.¹⁷ Piispainkokouksen ensimmäisenä päivänä eli 10.2. ei parisuhdeasiassa tehty lainkaan päätöksiä. Pöytäkirjan § 5:een, joka koskee parisuhdeasian käsittelyn alkuosaa, sisältyy monenlaista ainesta, valmistusvaliokunnan kannoista keskustelukommentteihin. Aiempien julkaisujen – alkaen Ajankohtaisesta asiasta vuodelta 1966¹⁸ – pätemisen toteaminen sisältyy siihen ikään kuin selostuksena, mutta asiasta ei tehty päätöstä, eikä kyseessä millään muotoa ollut piispainkokouksen ”virallinen kannanotto”. Pykälään sisältyy myös toteamus, että ”parhaillaan on valmisteilla uusi seksuaalietiikkaa koskeva piispojen yhteinen julkaisu”. Tähän kapituli ei kiinnitä huomiota. Ainoat viralliset päätökset, jotka piispainkokouksessa tehtiin, koskivat nimenomaan sitä, että asiaan liittyviä kysymyksiä aletaan (kirkolliskokouksen toimeksiannon mukaan) tutkia, ja asiaan palataan selvitysten valmistuttua (11.2. § 25). Nämä päätökset kapituli jättää huomiotta.

Piispojen tai piispainkokouksen kannanottojen lisäksi tuomiokapituli viittaa kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen kannanottoihin. Kapitulin mukaan ”kirkkohallitus on lausunnossaan parisuhdelaista oikeusministeriölle vuonna 1999 pitäytynyt kirkon tradition mukaiseen kantaan seksuaaliopetuksen suhteen”.¹⁹ Kirkkohallituksen lausunnossa vastustettiin avioliittolakiin vertautuvaa parisuhdelakia, mutta siinä ei sanottu homoseksuaalisuudesta ja homoseksuaalisista parisuhteista sinänsä mitään.²⁰

Kirkolliskokouksen kannasta 2003 kapituli lausuu seuraavaa: ”Aloitteiden johdosta kirkolliskokous totesi, että asian periaatteellinen käsittely kuuluu piispainkokoukselle. – Kirkolliskokouksen päätös ei syksyllä 2003 edellyttänyt, että piispainkokouksen tulisi muuttaa kantaansa asiassa.” Myöhemmin (s. 10) kapituli toteaa: ”Kirkolliskokous ei ole ratkaissut asiaa sen käsitellessä tätä asiaa sivuavia aloitteita syksyn 2003 istunnossaan.” On totta, ettei kirkolliskokous ”ratkaissut” asiaa, mutta vaatisi todella voimakasta tulkintaa ajatella, ettei mikään muuttunut kokouksessa. Tosiasia on, että kirkolliskokous käsitteli parisuhdeasiaa melko laajasti ja teki kolme siihen liittyvää päätöstä.²¹ Ensinnäkin se hyväksyi kaksi perustevaliokunnan esittämää pontta. Vakiintuneen tulkinnan mukaan se tällöin hyväksyi myös ponsien perustelut eli perustevaliokunnan melko laajan mietinnön.²² Lisäksi kirkolliskokous hyväksyi ylimääräisen kolmannen ponnen. Ensimmäisellä ponnella se jätti raukeamaan esityksen, jonka mukaan kirkkojärjestykseen olisi lisättävä kohta, jonka mukaan parisuhteen samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröinyt henkilö ei voisi toimia kirkon viranhaltijana tai työntekijänä. Tuomiokapitulin käsitys on, kuten lausunnosta myöhemmin (s. 7) käy ilmi, että kielto jätettiin raukeamaan, ettei olisi sorruttu umpikujaan johtavaan kasuistiikkaan; ei siis haluttu säätää erillistä normia, mutta itse kielto olisi silti voimassa. Tämä on äärimmäisen kiistanalainen tulkinta asiasta, eikä se vastaa ponnen laajoja perusteluita. Toisella ponnella kirkolliskokous jätti raukeamaan esityksen, jonka mukaan käsikirjavaliokunnan tehtäväksi annettaisiin valmistella kaavoja parisuhteiden tai parien kotien siunaamiseksi. Kolmannella ponnella kirkolliskokous päätti lähettää parisuhdelain seurauksia koskevan asian piispainkokoukselle, jotta siihen liittyvät teologiset ja juridiset näkökohdat selvitettäisiin.

On erityisen valitettavaa, että kapituli sivuuttaa tässä yhteydessä kokonaan hyväksyttyjen ponsien perustelut eli laajan mietinnön.²³ Perustevaliokunnan mietintö on arvovaltainen periaatteellinen paperi, ja, kuten sanottu, vakiintuneen tulkinnan mukaan kirkolliskokous on sen hyväksynyt, koska se on hyväksynyt ponnet, joita se perustelee. On siis todettava, että kun kirkolliskokous käsitteli parisuhdeasiaa syksyllä 2003, kyse ei ollut vain ”keskustelusta”, joka, kuten kapituli huomauttaa, on ”eri asia kuin viralliset kannanotot”.

Perustevaliokunnan mietintö syntyi monien kompromissien tuloksena, eikä se ole yksiselitteinen. Väitteeni on, että se kuitenkin sisältää useita uusia avauksia suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin:

1. Mietinnössä todetaan selkeästi, että kirkossa ei ole parisuhdeasiasta yksimielisyyttä, vaan siitä on erilaisia näkemyksiä (passim).
2. Siinä ei esitetä, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävät homot ja lesbot suljettaisiin kirkon työntekijäjoukon ulkopuolelle. Sen sijaan siinä viitataan mahdollisuuteen etsiä työntekijäkysymykseen ratkaisuja pastoraalista tietä (s. 9):
   ”Piispojen on myös pastoraalisen ohjauksen avulla mahdollista arvioida ja etsiä tapaa sovittaa yhteen yksittäisen viranhaltijan tai kirkon työhön hakeutuvan oikeudet, kirkkojärjestyksessä säädetyt kelpoisuusehdot sekä kirkon ja seurakunnan tehtävästä nousevat näkökohdat. Pastoraalinen tie mahdollistaa homoseksuaalisesti suuntautuneen kirkon työntekijän ihmisarvoa kunnioittavan suhtautumisen ja aidon lähimmäisenrakkauden toteutumisen.”
3. Mietinnössä katsotaan, että työntekijöiden parisuhteiden salliminen ei välttämättä uhkaa kirkon avioliitto-opetusta ja sen uskottavuutta (s. 11). Tämä näkökohta esitetään ilmeisesti yhdeksi perusteluksi virkakieltoaloitetta vastaan:
   ”[työntekijän] Parisuhteen rekisteröimisoikeus [sen salliminen] ei välttämättä vaikuta siihen, mitä kirkko opettaa miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Lainsäädännön ohella on muita tapoja turvata kirkon opetuksen uskottavuus. Yksi tapa on toimia tapauskohtaisesti, kuunnella asianosaisia ja päästä yhteiseen sopimukseen. Kirkossa työskentelevältä homoseksuaalilta ihmiseltä voidaan esimerkiksi edellyttää sitoutumista siihen, että hän ei opeta vastoin kirkon käsitystä avioliiton ja perheen esikuvallisuudesta.”
4. Rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen vaihtoehdoksi tai tilalle esitetään ”yksilöllisiä toimintatapoja” (s. 9, 11-12):
   ”Niiden parisuhteensa rekisteröineiden kohdalla, jotka tulevat pyytämään suhteelleen kirkollista siunausta, pastoraalinen keskustelu merkitsee aitoa kohtaamista, osapuolten kuuntelemista, tarpeitten ja toiveiden huomioon ottamista, yhteistä rukoustakin. Näin voidaan löytää yksilöllinen, osapuolia tyydyttävä toimintatapa, jossa molemminpuolinen kunnioitus ja lähimmäisenrakkaus voivat toteutua.”
   ”Näihin [siunaus]odotuksiin kirkossa voitaneen etsiä ja löytää ratkaisuja myös muilla tavoin kuin varsinaisella parisuhteen siunaamistoimituksella. Kirkon työntekijöiden ja homoseksuaalien ihmisten aito kohtaaminen, toisen kuunteleminen ja vuorovaikutuksessa löydettävä tapa toimia yksilöllisesti on haaste, johon kirkossa halutaan vastata.”

Edellä esitetyn perusteella näyttää siltä, kapitulin näkemys kirkon kannasta homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin jää yksipuoliseksi, koska tarkasteltavana on vain osa relevanteista kirkollisista kannanotoista. Näiden kannanottojen perusteella kapitulille syntyy se käsitys, että kirkolla on yksiselitteinen kanta homoseksuaalisiin parisuhteisiin, eikä se ole muuttunut. Kantaa ei silti täsmennetä: kapituli ei luonnehdi sitä muutoin kuin ”perinteisen opetuksen mukaiseksi” tai ”kirkon tradition mukaiseksi”. Jos kapituli olisi ottanut huomioon edellä esitetyt täydentävät näkökohdat kirkollisiin kannanottoihin, se ei olisi voinut pitää kirkon kantaa yksiselitteisenä eikä muuttumattomana.

__________
⁵ Kasvamaan yhdessä 1984.
⁶ Piispainkokouksen 14.-15.9.1993 pöytäkirja.
⁷ Piispojen kannanotto 2001.
⁸ Piispainkokouksen 10.-11.2.2004 pöytäkirja.
⁹ Kirkkohallituksen lausunto 1999.
¹⁰ Kirkolliskokouksen syysistunnon 2003 pöytäkirja, Kirkolliskokouksen syysistunnon 2003 keskustelupöytäkirja.
¹¹ Kasvamaan yhdessä 1984, 5.
¹² Kasvamaan yhdessä 1984, 60, 62-64.
¹³ Piispainkokouksen 14.-15.9.1993 pöytäkirja.
¹⁴ Piispainkokouksen 11.-12.9.2001 pöytäkirja.
¹⁵ Piispojen kannanotto 2001.
¹⁶ Kirkon tiedotuskeskuksen tiedote 2002.
¹⁷ Piispainkokouksen 10.-11.2.2004 pöytäkirja.
¹⁸ Ajankohtainen asia 1966.
¹⁹ Kirkkohallituksen lausunto 1999.
²⁰ On huomattava, että kirkolliskokouksen lainoppinut asiantuntija, oikeusneuvos Mikael Krogerus sanoi kirkolliskokouksessa 2003, että tulkinta, jonka mukaan kirkkohallituksen lausunnossa kirkko olisi yksiselitteisesti vastustanut parisuhteen rekisteröimistä, on väärä. Rekisteröintiä sinänsä ei hänen mukaansa vastustettu. Kirkolliskokouksen syysistunnon 2003 keskustelupöytäkirja, 194-195.
²¹ Kirkolliskokouksen syysistuntokauden 2003 keskustelupöytäkirja, Kirkolliskokouksen syysistuntokauden 2003 pöytäkirja.
²² Tästä tulkinnasta ks. arkkipiispan puheenvuoro kirkolliskokouksessa 2003.
²³ Kirkolliskokouksen syysistuntokauden 2003 pöytäkirja, liite 7.

Parisuhdekysymyksen asema kirkon opetuksessa

Tuomiokapitulin lausunnon toinen periaatteellinen selvittely koskee parisuhdekysymyksen asemaa kirkon opetuksessa (s. 4). Tässä yhteydessä kapituli viittaa aiemmin sivuuttamaansa perustevaliokunnan mietintöön muistuttaen valiokunnan katsoneen, että ”kirkolla on oikeus oppinsa ja tunnustuksensa perusteella määritellä viranhaltijoidensa kelpoisuusehdot myös yhteiskunnasta poiketen”. Kapituli viittaa myös siihen, että tasa-arvolakia ei kyseisen lain 4 §:n mukaan sovelleta uskonnonharjoitukseen. Parisuhdekysymys onkin kapitulin mukaan juuri oppi-, tunnustus- ja uskonnonharjoituskysymys: ”Tuomiokapitulin päätös sisältää ratkaisun siitä, mikä kirkossa kuuluu uskonnonharjoituksen, opin ja tunnustuksen piiriin.”

Tämän jälkeen kapituli selostaa lyhyesti ”kirkon oppi” ja ”tunnustus” vs. ”eettinen opetus” -jakoa. Ensin mainittu on kapitulin mukaan luonteeltaan pysyvää, jälkimmäisessä sovelletaan lähimmäisenrakkautta aina uuteen tilanteeseen. Tässä yhteydessä parisuhdekysymyksen paikkaa tarkennetaan jonkin verran: se kuuluu sekä opin että etiikan piiriin: ”Kirkon perinteinen, traditioon perustuva avioliittokäsitys – samoin kuin käsitys homoseksuaalisesta parisuhteesta – eivät siten ole vain eettistä opetusta, vaan ne kuuluvat myös kirkon opin piiriin.”

Tarkastelen seuraavaksi lyhyesti kapitulin mainitsemaa erottelua. Kapituli ei selitä, mitä se tarkoittaa ilmaisuilla ”kirkon oppi” tai ”eettinen opetus”, mutta ”tunnustuksen” kohdalla (s. 3) viitataan kirkkolain 1 §:ään: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.”²⁴Tuomiokapituli joka tapauksessa katsoo, että ”kirkon oppi” ja ”tunnustus” ovat luonteeltaan pysyviä, eettinen opetus taas muuttuvaa.

Mitkä asiat kirkon opetuksessa siis ovat sellaisia, jotka ovat luonteeltaan pysyviä? Tämä tärkeä kysymys tulee jatkuvasti esille kirkollisissa keskusteluissa. Missä asioissa kirkko voi uudistua, ja missä se ei voi? Viimeksi tästä keskusteltiin laajasti ja perusteellisesti 1980-luvulla, kun papinvirka avattiin naisille. Tässä yhteydessä esitettiin, että luterilaisen käsityksen mukaan keino erottaa muuttuva aines muuttumattomasta on soveltaa uskon ja rakkauden distinktiota: Muuttumattoman uskon aines käsittää pelastavan evankeliumin ja sen vastaanottamisen, ja muuttuvan rakkauden aines käsittää lähimmäisen rakastamisen hänen tarpeensa mukaan. Tällöin esimerkiksi papin sukupuolen ei katsottu kuuluvan muuttumattoman uskon ja evankeliumin, vaan muuttuvan rakkauden alaan.²⁵

Edellä todettiin, että kapitulin mukaan kirkon avioliittokäsitys samoin kuin käsitys homoseksuaalisesta parisuhteesta kuuluvat myös – ilmeisesti siis osittain – opin piiriin, ja opin piiriin kuuluvina ne ovat siis luonteeltaan pysyviä. Jos tuomiokapituli hyväksyy yllämainitun usko-rakkaus -kriteerin erottamaan muuttumattomat asiat muuttuvista, sen käsitys kai on, että avioliitto ja parisuhde ovat osittain pelastuskysymyksiä. Jos kapituli taas ei hyväksy mainittua usko-rakkaus -kriteeriä erottamaan muuttumattomat asiat muuttuvista, on kysyttävä, mitä kriteeriä se esittää tilalle? Todennäköisesti kapituli kuitenkin hyväksyy kriteerin. Millä tavalla avioliitto ja parisuhde sitten pysyväisluontoisina oppikysymyksinä kuuluvat osittain pelastuskysymyksiin? Välittääkö avioliitto pelastusta ja parisuhde kadotusta? Onko avioliitto kapitulin mukaan sakramentti, ja parisuhde ikään kuin antisakramentti? Tätä mieltä kapituli tuskin on.

Todennäköisin tulkinta kapitulin käsityksestä lienee löydettävissä lausunnon myöhemmästä osasta, jossa puhutaan papin tehtävistä. Siellä (s. 6) sanotaan: ”Papin evankeliumin opettamisen tehtävään kuuluu yhtenä osana kristillisen luomisuskon ja ihmiskäsityksen pohjalta nouseva avioliitto- ja seksuaalikasvatus. Tämän ydinalueena on toisaalta oppi siitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, toisaalta opetus, että avioliiton ihanne on naisen ja miehen elinikäinen liitto.” Kapitulin ajatus siis lienee, että kirkon avioliitto- ja parisuhdekäsitysten perustana tulee olla kristillinen luomisteologia ja ihmiskäsitys, jotka pohjimmiltaan ovat uskon alaan kuuluvia kysymyksiä, ja tämän perustansa takia kyseiset käsitykset kuuluvat osittain muuttumattoman uskon alaan.²⁶ Ajatus siitä, että Jumala on luonut ja lunastanut ihmisen on olennainen osa muuttumatonta ja pelastavaa kristillistä uskoa.

Kirkon avioliitto- ja parisuhdekäsitykset ovat kuitenkin yhteydessä myös sellaisiin antropologisiin ja maailmankuvallisiin tulkintoihin, joiden ei voi katsoa kuuluvan muuttumattoman ja pelastavan uskon alaan. Tietämys ihmisestä, naisen ja miehen ominaisuuksista, seksuaalisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja monista muista antropologisista kysymyksistä on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Ihmiskäsityksen muuttuessa muuttuvat myös käsitykset ihmisen rooleista ja tehtävistä. Esimerkiksi käsitykset avioliitosta ja soveliaasta seksuaalisesta käyttäytymisestä ovat vaihdelleet eri aikoina. On ollut aikoja, jolloin esimerkiksi moniavioisuutta on pidetty luonnollisena. Tämän tason käyttäytymiskysymykset kuuluvatkin ilman muuta muuttuvan rakkauden alaan.²⁷ Luterilaisen teologian kannalta olisi vakava virhe pitää näitä kysymyksiä muuttumattoman uskon ja pelastuksen asioina, koska tällöin evankeliumiin sekoitettaisiin lakia, mikä turmelisi sekä evankeliumin että lain.

Kapitulikin toteaa, että parisuhdeasia kuuluu osittain muuttuvan etiikan alaan. Kun parisuhdeasiaa tarkastellaan muuttuvan etiikan kysymyksenä, pohditaan, mikä olisi tänä aikana kristillisen lähimmäisenrakkauden mukainen tapa suhtautua homoihin ja lesboihin ja heidän parisuhteisiinsa. Tämä tarkastelu puuttuu tuomiokapitulin lausunnosta kuitenkin kokonaan, koska siinä kiinnitetään huomiota vain parisuhdekysymyksen liittymiseen muuttumattomaan oppiin.

Jos tuomiokapituli jatkaisi ja tarkentaisi tarkastelujaan parisuhdekysymyksen asemasta kirkon opetuksessa, se ehkä lausuisi entistä selkeämmin, että kysymys homoseksuaalisista parisuhteista kuuluu muuttumattoman opin ja siis pelastuksen alaan perustaltaan, mutta että muilta osin se kuuluu muuttuvan etiikan ja rakkauden alaan, ja alkaisi tältä pohjalta pohtia, miten lähimmäisenrakkautta on sovellettava homoihin ja lesboihin ja heidän parisuhteisiinsa. Lähimmäisenrakkauden pohjalta olisi ratkaistava myös kysymys parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa elävän henkilön periaatteellisesta kelpoisuudesta papinvirkaan.

__________
²⁴ Kirkkolaki 1993.
²⁵ Mannermaa 1985a, 1985b, 1985c, 1986. Näistä tulkinnoista ks. myös Hirvonen 2003, 46-48. Viimeksi erotteluun on julkisuudessa viitannut piispa Eero Huovinen, ks. Huovinen 2004.
²⁶ Tässä mielessä myös ns. naispappeuskysymystä voitaisiin pitää muuttumattoman uskon kysymyksenä.
²⁷ Tästä seuraa, että jos kirkkolakiin otettaisiin kohta, joka kieltäisi työntekijöiden parisuhteet samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, sitä ei voitaisi perustella muuttumattomalla opilla ja tunnustuksella, vaan eettisellä harkinnalla.

Yhteenveto

Yhteenvetona totean seuraavaa: Jos kapituli ottaisi huomioon kaikki viime aikojen kirkolliset kannanotot homoseksuaalisuudesta ja parisuhteista, se todennäköisesti tulisi siihen tulokseen, että kirkko ei ole ottanut niihin normatiivista ja yksiselitteistä kantaa, ja aiemmin esitetyt tulkinnat ovat selvästi uudelleen arvioitavina. Edelleen, jos kapituli tarkentaisi tarkastelujaan parisuhdekysymyksen asemasta kirkon opetuksessa, se todennäköisesti toteaisi entistä selkeämmin, että asialla on yhteys muuttumattomaan oppiin, mutta että kyseessä on olennaisesti muuttuvan etiikan ja lähimmäisenrakkauden asia. Tällöin kapitulin olisi mietittävä, mikä olisi lähimmäisenrakkauden mukainen tapa suhtautua homoihin ja lesboihin ja heidän parisuhteisiinsa. Tältä pohjalta olisi lähestyttävä myös kysymystä, voiko homoseksuaalisessa parisuhteessa elävä henkilö hoitaa papinvirkaa.

Lähde

Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin lausunto
2004           Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle 21.4.2004. Vaasan hallinto-oikeus, Vaasa.

Kirjallisuus

Ajankohtainen asia
1966           Ajankohtainen asia [laat. Martti Simojoki … et al. Helsinki: Kirkkohallitus].

Hirvonen, Vesa
2003           Samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja kirkon oppi. Synti vai siunaus. Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta (toim. Martti Nissinen ja Liisa Tuovinen). Kirjapaja. 41-63.
2004           Kirkolliskokouksen juutalaiskeskustelu keväällä ja syksyllä 2000. Teologinen aikakauskirja 109/2. 163-186.

Huovinen, Eero
2004           Piispa Eero Huovinen kysyy: Repeääkö kansankirkko? (Puheenvuoro) Kotimaa 20.8.2004.

Kasvamaan yhdessä
1984           Kasvamaan yhdessä. Piispojen puheenvuoro perhe- ja seksuaalietiikan kysymyksistä. Helsinki: Kirjaneliö.

Kirkkohallituksen lausunto
1999           Kirkkohallituksen lausunto oikeusministeriön työryhmän esityksestä, joka koski samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimistä 5.10.1999. Ks. http: //www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/lok99/.

Kirkkolaki
1993           Kirkkolaki (1054/1993). Ks. http: //www.evl.fi/ (hakemisto).

Kirkolliskokouksen syysistunnon 2003 keskustelupöytäkirja
2004           Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous. Keskustelupöytä. Syysistuntokausi 2003. Helsinki: Kirkkohallitus.

Kirkolliskokouksen syysistunnon 2003 pöytäkirja
2004           Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous. Pöytäkirja. Syysistuntokausi 2003. Helsinki: Kirkkohallitus.

Kirkon tiedotuskeskuksen tiedote
2002           ”Piispat eivät halua rangaistusten tielle parisuhdeasioissa”. Kirkon tiedotuskeskus (mm & mo) 13.2.2002. Ks. http://www.evl.fi (tiedotearkisto).

Kirkon tiedotuskeskuksen tiedote
2004           ”Lapuan tuomiokapituli ei hae muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen”. Kirkon tiedotuskeskus /Jussi Lilja (lp) 29.9.2004. Ks. http://www.evl.fi (tiedotearkisto).

Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin istunnon 4.2.2004 pöytäkirja
2004           Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli. Pöytäkirja. Tuomiokapitulin istunto 4.2.2004. Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli, Lapua.

Mannermaa, Tuomo
1985a          Nykyinen vaihe keskustelussa pappisviran avaamisesta naisille. Teologinen aikakauskirja 90/1. 46-49. Ilm. myös teoksessa Mannermaa, Tuomo (1993): Paralleeleja. Lutherin teologia ja sen soveltaminen. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 182. Helsinki. 223-232.
1985b          Keskustelu naisesta ja kirkon virasta jatkuu. Edellisen johdosta. Teologinen aikakauskirja 90/2. 130-133. Ilm. myös teoksessa Mannermaa, Tuomo (1993): Paralleeleja. Lutherin teologia ja sen soveltaminen. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 182. Helsinki. 232-241.
1985c          Teksti ja tulkinta. Edellisen johdosta. Teologinen aikakauskirja 90/4. 299-303. Ilm. myös teoksessa Mannermaa, Tuomo (1993): Paralleeleja. Lutherin teologia ja sen soveltaminen. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 182. Helsinki. 241-252.
1986           Luther-tulkinnan todentamisesta. Repliikkipuheenvuoro Anssi Simojoelle. Teologinen aikakauskirja 91/1. 40-43. Ilm. myös teoksessa Mannermaa, Tuomo (1993): Paralleeleja. Lutherin teologia ja sen soveltaminen. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 182. Helsinki. 252-259.

Piispainkokouksen 14.-15.9.1993 pöytäkirja
1993           Piispainkokouksen 14.-15.9.1993 pöytäkirja.

Piispainkokouksen 11.-12.9.2001 pöytäkirja
2001           Piispainkokouksen pöytäkirja 11.-12.9.2001. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen istunto 11.-12.9.2001 Tampereella. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto.

Piispainkokouksen 10.-11.2.2004 pöytäkirja
2004           Piispainkokouksen pöytäkirja 10.-11.2.2004. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen istunto 10.-11.2.2004 Helsingissä. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto.

Piispojen kannanotto
2001           Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen kannanotto samaa sukupuolta olevien rekisteröidystä parisuhteesta 1.10.2001. Ks. http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/lok2001/.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös
2004           Vaasan hallinto-oikeuden päätös 27.8.2004. Numero 04/0253/3. Diaarinumero 00411/04/5990. Vaasan hallinto-oikeus, Vaasa.

Valitus tuomiokapitulin päätöksestä
2004           Valitus tuomiokapitulin päätöksestä 4.2.2004, dnro 870/04. Vaasan hallinto-oikeudelle. Vaasan hallinto-oikeus, Vaasa.

Vastine
2004           Vastine asiassa 41/04/5990. Vaasan hallinto-oikeudelle. Vaasan hallinto-oikeus, Vaasa.