Mikkelin piispaehdokkaat vastasivat Tulkaa kaikki -liikkeen kysymyksiin

/ Ajankohtaista, Yleinen / Kirjoittaja

Tulkaa kaikki -liike on perinteisesti tiedustellut piispanvaaliehdokkailta heidän näkemyksiään piispan tehtävään kuuluvista kysymyksistä. Mikkelin piispanvaalissa ehdolla olevat Pekka Huokuna, Sammeli Juntunen, Mari Parkkinen ja Pekka Särkiö vastasivat Tulkaa kaikki -liikkeen kysymyksiin.

Kysymykset

  1. Miten käytännössä vaikuttaisit siihen, että kirkon päätöksenteko olisi avoimempaa ja läpinäkyvämpää?
  2. Piispainkokous hahmotteli kuusi erilaista mallia, kuinka kirkko voisi toimia tasa-arvoisen vihkimisen edistämiseksi. Mikä malleista vastaa parhaiten omaa näkemystäsi? Mitä muita malleja pitäisit mahdollisena?
  3. Millä tavalla parantaisit transhenkilöiden asemaa ja työllistymistä kirkossa?
  4. Pitäisikö seurakuntien osallistua sellaisen messutoiminnan järjestämiseen, jossa naispuoliset papit eivät palvele?
  5. Millainen on käsityksesi Mikkelin hiippakunnan seurakuntien hyvinvoinnista työyhteisöinä? Kuinka lisäisit työhyvinvointia hiippakunnan seurakunnissa ja edistäisit niiden hyvää työyhteyttä?
  6. Miten piispana edistäisit seurakuntien ja piispan/tuomiokapitulin välistä yhteyttä?
  7. Mitä kirkko voi tehdä yhteiskunnan eriarvoistuessa ja polarisoituessa?
  8. Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?
  9. Mitä haluaisit sanoa Tulkaa kaikki -liikkeen jäsenille?

Pekka Huokuna

  1. Hallinnon asiakirjojen julkaiseminen netissä lienee jo varsin yleistä, samoin valmisteltavista asioista informoiminen.  Kannattaisi myös järjestää entistä enemmän erilaisia kuulemis- tai infotilaisuuksia.  Tähän suuntaan kehottaa myös uusi juuri hyväksytty kirkkolaki.  Toki parannettavaakin on.  Ehkä kokonaisuuden kannalta merkittävämpää olisi myös se, että päätöksentekoon osallistuisi väkeä nykyistä laajemmin eri piireistä
  2. Olen kirkon nykyisen avioliittokäsityksen kannalla, mutta pidän mahdollisena, että samalla hyväksytään myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli, jonka mukaan kirkossa voitaisiin vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.
  3. Transhenkilöiden asema ja työllistyminen paranevat kun kirkossa ylipäätään osataan suhtautua yhdenvertaisemmin ihmisiin ja rekrytointiosaaminen on sillä tasolla, että voidaan keskittyä arvioimaan osaamista ja pätevyyttä täytettävään tehtävään nähden, riippumatta muista seikoista.
  4. Ei.
  5. Arvelen, että seurakuntien työyhteisöjen tilanne vaihtelee paljonkin seurakuntien välillä. Työhyvinvointia voisi edistää ainakin johtajuuden tukeminen (esim. johtamiskoulutukseen kannustaminen) ja mahdollisimman varhainen puuttuminen ongelmatilanteisiin, silloin kun siihen on mahdollisuus ennen kuin asiat kärjistyvät. Käytännössä piispa toimii näissä asioissa yhdessä tuomiokapitulin henkilöstön kanssa. 
  6. Piispantarkastuksia on kehitetty paljon viime vuosina ja tätä työtä on hyvä jatkaa. Lisäksi olisi hyvä miettiä, missä asioissa yhteyttä ja yhteistyötä nimenomaan tarvitaan, siis missä asioissa tuomiokapituli voisi seurakuntaa tukea ja sitten varata tällaiseen toimintaan riittävästi resursseja, myös aikaresurssia.  Piispan tulisi myös pyrkiä olemaan aktiivisesti seurakuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöitten tavattavissa – vaikka ymmärrän, että aikataulupaineet eivät tee tätä helpoksi.
  7. Kirkko voi osallistua julkiseen keskusteluun korostamalla yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Myös yhteydenpito poliittisiin päättäjiin on tärkeää. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan edelleen on syytä jatkaa sitä työtä, jota seurakunnissa tehdään syrjäytyneiden ja heikossa asemassa olevien  hyväksi. On huomattava, että polarisaatio, eli eriytyminen ja kärjistyminen on monitahoinen ilmiö, joka koskee mm. alueita, ajatusmalleja ja ihmisten välejä. Kirkon tulee omassa toiminnassaan rakentaa yhteisöllisyyttä
  8. Lähtökohta on kunnioittava keskustelu ja sen edellytys se, että ihmisinä voimme pitää yhteyttä keskenämme, suostua tapaamaan myös eri tavalla ajattelevia ihmisiä avoimessa hengessä. Pitemmällä tähtäimellä ajattelen, että olennaista olisi rakentaa luottamusta kirkon sisällä. Se tapahtuu paitsi puhumalla myös tekemällä.  Yhdessä työskennellen voi syntyä kestävää luottamusta. Nähdäkseni ajassamme on paljon haasteita, jotka ovat yhteisiä eri teologisista lähtökohdista tuleville ihmisille, esim.yksinäisyyden ja vähäosaisuuden kysymyksissä. 
  9. Haluan kutsua kaikenlaisia kirkon jäseniä yhteiseen työhön ja tekemiseen. Kirkossamme on monenlaisin painotuksin olevia ryhmiä, eivätkä kaikki ole samaa mieltä kaikesta. Etsitään ennemmin sitä, mikä meitä yhdistää, kuin sitä, mikä erottaa.

Sammeli Juntunen

  1. Suurin ongelma kirkon päätöksenteon avoimuudessa ja läpinäkyvyydessä on siinä, että kirkkohallituksen virastokollegio on viime vuosina antanut lausuntoja, joihin sen mandaatti tai teologinen osaaminen eivät riitä. Pyrkisin korjaamaan tätä asiaa; kai lähinnä ottamalla tällaisen toiminnan puheeksi; samoin sen, että kirkkohallitus on hyvin nihkeä panemaan toimeen joitain kirkolliskokouksen päätöksiä. Avoimeen päätöksentekoon kuuluu se, että tehdyillä päätöksillä on merkitystä.
  2. Malli 2 on paras.  Jos kirkko valitsee jonkin malleista 3-5, se yrittää perustaa ykseytensä sisäisesti ristiriitaiseen ja epäselvään ajatteluun ja kielenkäyttöön, mistä ei voi seurata mitään hyvää. Kirkon avioliittoteologia ei voi riippua yksittäisen papin omastatunnosta. Mallissa 6 siirrytään pelkästään sukupuolineutraaliin avioliittokäsitykseen. Se on linjakasta, mutta vastoin Jumalan sanaa ja kirkon traditiota.
  3. Jo nyt syrjiminen on kiellettyä. Painottaisin tästä kiinni pitämistä.
  4. Seurakuntien ei itse tule järjestää sellaisia messuja, joissa naiset eivät saa palvella pappeina. Mutta jos jokin kirkkomme järjestö haluaa pitää sellaisia messuja omien työntekijöidensä järjestäminä, voisin hyväksyä, että seurakunta antaa siihen tilojaan käyttöön. Näin palveltaisiin myös seurakuntalaisia, joiden omatunto ei salli tulemista naispapin pitämään messuun. Itse en ajattele näin, mutta pitäisin kristillisen laupeuden mukaisena, että nämäkin sisaremme ja veljemme voisivat olla sakramentista osallisia eikä heidän tarvitsisi liittyä Luther-säätiöön.
  5. Minulla ei ole työyhteisöjen tilasta (paitsi omastani) selkeää käsitystä. Kannustaisin seurakuntia tekemään työhyvinvointikyselyitä ja toimimaan niiden tulosten edellyttämällä tavalla. Esim. Sensor tutkimus oy:n tekemä tutkimus sisältää toimintasuosituksia ja ohjeet tulosten perusteella. Varhaisen puuttumisen malli käytäntöön; työpaikkakiusaamiselle nollatoleranssi.  Piispantarkastuksissa työyhteisön hyvinvoinnista on puhuttava. Jos jonkin seurakunnan työyhteisö oireilee, piispa kehottaa työyhteisön johtoa puuttumaan asiaan ulkopuolisen konsultin avustamana. Tuomiokapitulin työntekijät jäävät seuraamaan tilannetta ja varmistavat, että ongelmakohtiin todella puututaan.
  6. Pidän tärkeänä sitä, että piispa on yhteydessä kirkkoherroihin ja kyselee silloin tällöin heidän kuulumisiaan, oma-aloitteisesti ja niin, että kirkkoherra ei siitä säikähdä vaan ajattelee, että piispa välittää hänestä ja hänen jaksamisestaan. Hyvä ajatus voisi olla myös lääninrovastien roolin vahvistaminen. He voisivat toimia eräänlaisina ”apupiispoina” ja pitää yhteyttä seurakuntien ja kapitulin välillä, sillä piispa tai kapitulin työntekijät eivät siihen nykyisin riittävästi ehdi. Olisi hyvä jos kirkkoherrakin saisi käydä kehityskeskustelun. Lääninrovasti voisi toimia tässä esimiehen asemassa, piispan sijaisena.
  7. Saarnata Jumalan rakkauden lakia ja pitää sitä esillä myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Pitää esillä Kristuksen evankeliumia, joka yhdistää erilaisia ihmisiä yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta ja tuo elämään merkityksen, joka ei liity rikkauden ja yhteiskunnallisen aseman haalimiseen, vaan kannustaa antamaan omastaan. Tärkeää on lisätä yhteisöllisyyttä esim. pienryhmätoiminnan kautta ja niin rakentaa yhteyttä erilaisten ihmisten välille. Sellaisen kautta ihmiset voivat tehdä myös diakonista hyvää ja vähentää syrjäytymistä. Niinkin polarisoituminen vähenee. Kehottaisin turvaamaan diakoniatyön määrärahat ja huolehtimaan diakoniatyöntekijöiden jaksamisesta ja kunnollisesta palkasta.
  8. Pitää järjestää keskustelutilaisuuksia. Esimerkiksi ”Erätauko”-niminen menetelmä saattaisi toimia. Pitää kehottaa rakkauteen, toinen toisensa kunnioittamiseen ja siihen, ettei vihastu niihin, jotka ovat eri mieltä.
  9. Intonne sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen hyväksi on kunnioitettavaa. Silti olen kanssanne eri mieltä. Jumala on asettanut avioliiton yhden miehen ja yhden naisen väliseksi elinikäiseksi liitoksi. Sitä vastoin toimiminen on lopulta vastoin lähimmäisen rakkautta. Samoin käy, jos Jumalan luomislahjana ihmiskunnalle antama binäärinen sukupuolijärjestelmä puretaan. Sukupuolidysforiasta kärsiviä ihmisiä on autettava jotenkin muuten kuin irrottamalla sukupuoli kehollisuudesta.  Tulee kunnioittaa kirkon yhteistä päätöksentekoa, eikä väittää, että kysymys samaa sukupuolta olevien avioliitosta on jo ratkaistu, koska ns. sateenkaaripapit vihkivät näitä pareja. He tekevät sen vastoin Raamattua, kirkon traditiota, kirkkojärjestystä ja kirkolliskokouksen päätöstä. Sellainen hajottaa kirkon. Jos ajamanne uudistus on Jumalasta, hän voi sen toteuttaa tavalla, joka säilyttää kirkon yhteyden. Tulee edetä rukoillen, ei runnoen. Kehotan myös ymmärtämään, että siirtyminen sukupuolineutraaliin kirkkoon, jossa sukupuolen ja kehollisuuden yhteydestä luovutaan, ei ratkaise kirkon jäsenkatoa eikä muitakaan ongelmiamme. Ruotsin kirkko on tästä hyvänä esimerkkinä. Meidän pitää keskittyä siihen, mikä meitä yhdistää eli Kristukseen, ei siihen, mikä meitä erottaa, eli seksuaalietiikkaan.

Mari Parkkinen

  1. Peruslähtökohtaisesti päätösprosessi ja tiedon jakaminen pitäisi olla avointa. Hyvään hallintotapaan kuluu, että erilaiset tavoitteet, perustelut ja näkemykset ovat päättäjillä tiedossa. On hyvä myös ymmärtää syyt mahdollisten erimielisyyksien takana. Yhteisellä jaetulla tiedolla on huomattavasti helpompi edetä päätösprosessissa kuin piilotetuilla agendoilla. Asioiden valmistelua on hyvä tehdä yhdessä eri toimijoiden kanssa ja kuulla erilaisia näkemyksiä. Mielestäni avoimempaan ja läpinäkyvämpään päätöksentekoon päästään keskustelemalla, yhteisillä pelisäännöillä ja seurannalla.  
  2. Piispainkokouksen hahmotelmista kannatan vaihtoehtoa neljä; kirkolla on kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä, perinteinen ja sukupuolineutraali, joita molempia pidetään virallisina ja rinnasteisina. Mallit kolme ja viisi mahdollistavat sekä vihkimisen, että omantunnon vapauden, mutta näissä malleissa toinen avioliittokäsitys jää eriarvoiseksi ja siksi mielestäni nämä eivät ole yhtä hyviä vaihtoehtoja, kuin malli neljä, mutta pidän myös näitä mahdollisina.   
  3. Mielestäni kirkon työssä ei pidä painottaa sukupuolisuutta, vaan työntekijöiksi tulee valita hyviä työntekijöitä. En hyväksy minkäänlaista syrjimistä sukupuolen takia. Ajattelen, että koko kirkon tasolla kirkon tulee olla turvallinen työpaikka. Jos työtehtävä on kuitenkin sellainen, jossa erityisesti tarvitaan transsukupuolisuuden tuntemista, minusta paras asiantuntija on transhenkilö, ja silloin kannattaa palkata juuri hänet. Uskon, että kirkonkin piirissä voimme tarjota yhä useammalle transhenkilölle työtä turvallisessa ympäristössä. 
  4. Kirkossamme on yksi virka, mutta virkakäsitys aiheuttaa edelleen ristiriitoja. Meillä on kuitenkin kirkon tasolla tehty päätös yhdestä virasta. En näe, että seurakunnan tulisi omassa toiminnassaan järjestää messuja, joissa naispapit eivät palvele.  
  5. Monissa seurakunnissa menee hyvin, mutta osassa työhyvinvointi on kärsinyt seurakuntien yhdistymisistä ja hiippakuntarajan muutoksesta johtuen. Mielestäni tärkeintä on puuttua tilanteeseen. Lähtökohtaisesti seurakuntien esihenkilöt ja päätösvaltaa käyttävät luottamushenkilöt ovat vastuussa työyhteisön hyvinvoinnista. Piispa voi tukea työyhteisöjä erilaisissa työhyvinvointia tukevissa prosesseissa. Yleisellä tasolla työhyvinvointiselvityksiä tulee tehdä säännöllisin väliajoin ja niiden pohjalta on syytä kehittää erilaisia toimintamalleja tilanteen korjaamiseksi. Työhyvinvointia rakennetaan strategian tasolla sekä arjen teoissa. Työn selkeät rajat, ymmärrys yhteisestä perustehtävästä (evankeliumin julistaminen) ja luottamuksen ilmapiiri rakentavat hyvää työyhteyttä. Jos tilanne on akuutti, täytyy uskaltaa hakea ulkopuolista apua ja tässä tuomiokapituli piispan johdolla voi olla työyhteisön tukena.  
  6. Piispan on tärkeä olla läsnä hiippakunnan elämässä. Tämä voi osaltaan tapahtua piispantarkastuksissa, mutta painotus olisi hyvä olla epävirallisemmissa vierailuissa. Yhteys syntyy helpommin, kun on tutustuttu. Nykypäivänä yhteydenpito on nopeatempoisempaa ja monimuotoisempaa digitalisaation ja sähköisten viestimien avulla. Näitä eri alustoja kannattaa hyödyntää yhteyden pitämisessä. Kun piispalla / tuomiokapitulilla on ajantasaista tietoa hiippakunnasta ja sen eri seurakunnista, tukea ja rohkaisua pystytään tarjoamaan seurakuntien tarpeista lähtöisin. Yhteydenpito voi ja sen on syytä olla avointa ja helppoa.  
  7. Kirkon tehtävä on olla profeetallinen ääni ja vastavoima maailmassa. Kirkon on osallistuttava yhteiskunnalliseen keskusteluun köyhyyden ja eriarvoisuuden juurisyistä, mutta myös toimittava köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi. Kirkon tulee pitää esillä kohtuuden sanomaa ja tehdä aktiivisia tekoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi / estämiseksi. Kirkossa pitää aktiivisesti toimia myös vastakkainasettelun me – muut ajatusmaailman ehkäisemiseksi. Myös omassa kirkollisessa piirissä.  
  8. Työskentelyssä ekumeenisissa yhteyksissä tai kirkkomme sisällä toimivien erilaisten ryhmittymien kanssa tärkein väline on tutustuminen. Vasta kun tunnemme toisemme, olemme valmiita kuuntelemaan. Keskustelun tulee olla kunnioittavaa. Meidän on hyväksyttävä se, että olemme joistakin asioista erimielisiä ja silti olemme samaa Kristuksen kirkkoa. Kirkko ei ole kenenkään henkilön tai yhden asian temmellyskenttä, vaan kirkko on Kristuksen kirkko. Se pitää pitää kirkkaana mielessä, kun keskustellaan eri tavoin ajattelevien kanssa. Haluan säilyttää hyvän keskusteluyhteyden kaikkien eri tavoin ajattelevien kanssa ja mahdollistaa erilaisia kohtaamisia ja keskusteluja.  
  9. Tulkaa kaikki -liike on tehnyt hienoa työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi kirkossa. Työtä on vielä tehtävänä, joten toivon, että jaksatte jatkaa hyvää työtä.
Pekka Särkiö
  1. Päättäjiksi valitut edustavat valitsijoitaan. Siksi rohkaisen päättäjiä olemaan yhteydessä seurakuntalaisiin ja päinvastoin, jotta kentän ääni tulee kuulluksi. Otan avoimuuden ja läpinäkyvyyden esille luottamushenkilökoulutuksessa. Esityslistat ja pöytäkirjat ovat nähtävillä sähköisesti, kirkolliskokouksen istunnot striimataan. Puheiden tekstityksen puuttuessa striimaus on näkyvissä vain rajallisen ajan, 2 vkoa, mikä on talouden sanelema rajoite.
  2. Vihkikysymys koskettaa monia henkilökohtaisesti ja on siksi vaikea. Kirkossa tällä hetkellä voimassa oleva avioliittokäsitys pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä. Olen sen kannalla. Samaan aikaan on tunnustettava kaikille kuuluva ihmisarvo ja haluan toimia sen hyväksi, että kirkko pysyy koossa ja kaikki saavat tarvitsemansa hengelliset palvelut. Katson, että tällä hetkellä malleista nro 2 vastaa voimassa olevia kirkon päätöksiä ja toimin sen mukaan. Olen valmis yhdessä muiden piispojen kanssa etsimään tietä eteenpäin. Malli nro 3 saattaa olla vaihtoehto, johon piispoilla on yhdessä valmiutta: kirkko säilyttää avioliittokäsityksen miehen ja naisen välisenä, mutta omantunnon syistä pappien on mahdollista vihkiä samaa sukupuolta olevia.
  3. Kirkkotyönantajaa sitoo lainsäädäntö kaikkien ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta. En asettaisi mitään ihmisryhmää erityisasemaan työllistymisessä. Transhenkilöt voivat hakea kirkon töitä koulutuksensa, osaamisensa ja seurakuntien tarpeiden mukaan kaikkien tavoin.
    Tällä hetkellä varsinkin kasvukeskusten ulkopuolella seurakuntien on vaikea saada hakijoita avoimiin tehtäviin ja virkoihin. Siksi kysymys pätevien työntekijöiden saamisesta kirkkoon on tulevaisuudessa suuri haaste. Hoitoalalla ja opetusalalla on tällä hetkellä suuri pula työntekijöistä ja kirkko kamppailee osin samoista koulutettavista ja työntekijöistä muiden naisvaltaisten alojen kanssa. On arvokasta kannustaa mahdollisimman monia kirkon töihin.
  4. Olen sitoutunut kirkon voimassa olevaan virkaratkaisuun ja toimin sen mukaan. Kaikkia pappeja on kohdeltava samanarvoisesti. Samalla on tunnustettava se kipeä kysymys, että kaikki seurakuntalaiset eivät saa toivomiaan kirkollisia toimituksia, jos heille ei ole tarjolla miespuolista tai naispuolista pappia. Tämä on johtanut joidenkin ryhmien irtautumiseen Suomen ev.lut. kirkosta, mikä ei ole suotava kehitys.
  5. Mikkelin hiippakunnan 36 seurakuntaa elävät erilaisissa tilanteissa. Pienet seurakunnat menettävät jäseniään ja karsivat työntekijöitä sekä suunnittelevat seurakuntaliitoksia. Töiden kasautuminen harvemmille ja muutokset työn järjestelyissä samoin kuin työlääksi koetut tietojärjestelmät kuormittavat työntekijöitä. Mikkelin hiippakunnassa tähän on reagoitu uusien työntekijöiden mentoroinnilla, seurakuntien hallinnon ja talouden neuvonnalla sekä yksilö- ja ryhmätyönohjauksella. Kirkkoherrat ja lähiesimiehet ovat avainroolissa työnkuvien ja sisältöjen suunnittelussa sekä tukitoimien tarjoamisessa. Työyhteisöpäivät, koulutukset ja yhteyden rakentaminen lisäävät työyhteisöjen jaksamista. Työelämässä esiintyy tutkimusten mukaan aiempaa enemmän uupumusta, mikä näkyy esimerkiksi masennuksena. Sama ilmiö koskettaa myös seurakuntien työntekijöitä. Sen kaikki syyt eivät ole tiedossa. Selityksiksi on tarjottu esimerkiksi Covid-pandemian aikaista eristystä, Ukrainan sotaa, 1990-luvun alun lamaa, ilmastonmuutoksen ja luontokadon tuomaa toivottomuutta ja elämän tarkoituksettomuuden kokemusta. Kirkon sanoma Jumalan antamasta toivosta kantaa toivottavasti myös työntekijää ja työyhteisöä epävarmuuden ja toivottomuuden keskellä.
  6. Jalkaudun mielelläni seurakuntiin. Kenttäpiispana tein noin 90 matkapäivää vuodessa ja vierailin myös seurakunnissa. Mikkelin piispana vierailisin seurakunnissa rohkaisemassa ja tukemassa työyhteisöjä ja seurakuntia. Haluan kuunnella, mitä seurakunnille kuuluu. Tuomiokapitulista voisi mukaan tulla muita työntekijöitä tilanteen ja tarpeen mukaan. Hiippakunnalliset tapahtumat eri puolilla hiippakuntaa ja hpk-valtuuston kokoukset ovat keino koota yhteen seurakuntien edustajia. Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen seurakuntien ja seurakuntalaisten kanssa.
  7. Kirkko on ollut osa polarisoitumiskehitystä, kun erimielisyys ja jännitteet joissakin kysymyksissä ovat kasvaneet. Haluan korostaa yhdistäviä asioita ja toistemme kuulemista. Luomisen teologia korostaa kaikkien luotujen keskinäistä yhteyttä ja osallisuutta Jumalan luovasta ja lunastavasta rakkaudesta. Tällä sanomalla samoin kuin diakoniatyöllä ja vaikuttamistyöllä voidaan torjua eriarvoistumiskehitystä.
  8. Minulla on muutaman vuoden kokemus Kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan puheenjohtajuudesta, jolloin valiokunta valmisteli useita yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyviä mietintöjä. Kunnioittava keskustelu ja eri kantoja edustavien kuuleminen toimivat hyvin, vaikka edustimme kirkon eri laitoja. Pyrin korostamaan yhdistäviä asioita, jotka ovat suurempia kuin erottava asiat. Pohjaksi keskusteluille kerroimme kukin omasta hengellisestä polustamme, jolloin tulimme tutuiksi toisillemme ihmisinä. Tämä lähensi meitä. Näitä samoja periaatteita soveltaisin muuallakin.
  9. Kiitos teille halustanne kuunnella piispaehdokkaiden ajatuksia ja mahdollisuudesta vastata kysymyksiin. Arvostan työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden hyväksi. Tulkaa kaikki -liike on antanut äänen vaiennetuille. Nyt vähemmistöjen ääni kuuluu median ansiosta aiempaa paremmin. Samalla jotkut aiemmin vaietut kysymykset ovat nousseet viime aikoina esiin. Koko kirkon työntekijöistä naisia on tällä hetkellä 71% ja miesten osuus työntekijöistä supistuu edelleen. Tämä on vallitseva kuva kirkon työntekijätilanteesta, joka saattaa näyttäytyä tasa-arvon näkökulmasta ongelmallisena.
    Toivon, että Tulkaa kaikki -liike ottaisi huomioon maailman muuttuneen tilanteen. Esimerkiksi huoltosuhteen heikkenemisen vuoksi hyvinvointivaltion palveluita odottaa karsiminen, jolloin mahdollisuus lisääntyvän vanhusväestön hoivaan tai erikoissairaanhoitoon heikkenee. Samalla ilmastonmuutos ja luontokato vaativat enenevästi resursseja ja sopeuttavia toimia. Suuri kysymys on ruoan ja vihreän energian tuotannon omavaraisuus. Turvallisuusympäristö on muuttunut sodan myötä. Venäjän sisäinen tilanne voi kriisiytyä, samoin sodan uhka voi kasvaa.
    Yhteiskunnan kestävyyden perustana on riittävä syntyvyys – joka vielä vuosikymmen sitten oli noin 60 000 lasta/v. Nyt se on laskenut noin 45 000 lapseen. Yhä useammassa kunnassa syntyvyys on niin alhainen, ettei kunnassa enää toimi omaa koulua. Suomessa on useita kuntia, joissa ei synny vuoteen yhtään lasta. Samalla muutkin palvelut rapautuvat. Kirkko ja seurakunnat toimivat näissä oloissa toivon ja rohkeuden tuojina ja rohkaisemassa uuteen.