Lapuan hiippakunnan tunnus

Lapuan piispanvaaliehdokkaiden vastaukset TK -liikkeen kysymyksiin

Tulkaa kaikki -liike kysyi neljältä piispaehdokkaalta kahdeksan kysymystä piispan tehtävään liittyen. Ehdokkaiden vastaukset löytyvät alta ehdokkaittain. Kysymykset olivat seuraavat:

1. Miten käytännössä vaikuttaisit siihen, että kirkon päätöksenteko olisi avoimempaa ja läpinäkyvämpää?
2. Piispainkokous hahmotteli kuusi erilaista mallia, kuinka kirkko voisi toimia tasa-arvoisen vihkimisen edistämiseksi. Mikä malleista vastaa parhaiten omaa näkemystäsi? Mitä muita malleja pitäisit mahdollisena?
3. Pitäisikö seurakuntien osallistua sellaisen messutoiminnan järjestämiseen, jossa naispuoliset papit eivät palvele?
4. Millainen on käsityksesi Lapuan hiippakunnan seurakuntien hyvinvoinnista työyhteisöinä? Kuinka lisäisit työhyvinvointia hiippakunnan seurakunnissa ja edistäisit niiden hyvää työyhteyttä?
5. Miten piispana edistäisit seurakuntien ja piispan/tuomiokapitulin välistä yhteyttä?
6. Mitä kirkko voi tehdä yhteiskunnan eriarvoistuessa ja polarisoituessa?
7. Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?
8. Mitä haluaisit sanoa Tulkaa kaikki -liikkeen jäsenille?

Jukka Jämsén

1. Miten käytännössä vaikuttaisit siihen, että kirkon päätöksenteko olisi avoimempaa ja läpinäkyvämpää?

Kirkollamme on vakiintuneet demokraattiset päätöksentekotavat, jotka kuitenkin ovat muotoutuneet moniportaisiksi ja raskaiksi. Olen työssäni kuunnellut paljon byrokratian tuskastuttamia vastuunkantajia kirkon kaikilta tasoilta. Piispana kehittäisin heidän kanssaan seurakuntaelämää, jossa turhaa byrokratiaa karsittaisiin, ja vaikuttaisin osaltani hallinnon keventämiseen myös kokonaiskirkossa. Pyrkisin mahdollisimman avoimeen keskusteluun ennen päätöksentekoa. Luotettava toiminta edellyttää hallintoa, mutta hallinnon on toimittava evankeliumin julistuksen ja palvelun ehdoilla, ei toisin päin, sillä elämä synnyttää aina jonkinlaisen hallinnon, mutta hallinto ei koskaan synnytä elämää. Kuitenkin, kun hallinto on riittävän kevyt ja toimiva, se mahdollistaa seurakuntaelämän ja poistaa siltä esteitä. 

2. Piispainkokous hahmotteli kuusi erilaista mallia, kuinka kirkko voisi toimia tasa-arvoisen vihkimisen edistämiseksi. Mikä malleista vastaa parhaiten omaa näkemystäsi? Mitä muita malleja pitäisit mahdollisena?

Nykyinen käytäntö eli vaihtoehto numero kaksi vastaa parhaiten omaa näkemystäni ja käytäntöäni. On rukoiltava jokaisen kanssa, joka rukousta toivoo, sillä se on aina arvokas ja sielunhoidollisesti tärkeä pyyntö. Yksi nykyisen työni vastuualueista on ekumenia, joka tietenkin on myös piispan viran tärkeä ulottuvuus. Ekumeenisten yhteyksien näkökannalta pidän mahdollisina vaihtoehtoja yksi ja kaksi.

3. Pitäisikö seurakuntien osallistua sellaisen messutoiminnan järjestämiseen, jossa naispuoliset papit eivät palvele?

Ei pitäisi. Ongelma virkakeskustelussa on kuitenkin mielestäni syvemmällä kuin miesten ja naisten vastakkainasettelussa, ja se olisi käsiteltävä ensin, jotta päästäisiin myös miesten ja naisten todelliseen tasavertaisuuteen kirkon viroissa. En näe käsitystä, jonka mukaan naiset eivät voisi olla osa papistoa, Uuden testamentin mukaisena, joten toivon nykyisen miesten ja naisten vastakkainasettelun virkakysymyksessä loppuvan. Siihen voisi mielestäni päästä, jos yhdessä pohdimme ainakin seuraavia seikkoja. Näen pappeuden, seurakunnan palvelemisen ja johtamisen joukkuelajina nykyisen yksilökeskeisyyden sijaan. Tämä kokonaisuus kuuluu Uuden testamentin mukaan kaikille kastetuille Kristuksen seuraajille. Toivoisin nykyisen, mielestäni liian kapean, käsityksemme kirkon virasta laajentuvan paimenuuden lisäksi muun muassa profetoimisen, apostolin, evankelistan ja opettajan lahjojen suuntaan ja samalla kaikkien seurakunnan jäsenten varustamiseen Efesolaiskirjeen 4. luvun suuntaisesti. Samalla toivon jyrkän jaon ”pappien” ja ”maallikoiden” välillä muuttuvan rakentavaksi yhteistyöksi eri kutsumusten kesken. Tähän lienee vaikea päästä nykyisten asenteiden vallitessa, mutta tällainen keskustelu olisi vähintään saatava alkuun, sillä tämän kaltainen laajempi näkemys näyttää toimivan useissa kasvavissa kirkoissa hyvin. 

4. Millainen on käsityksesi hiippakunnan seurakuntien hyvinvoinnista työyhteisöinä? Kuinka lisäisit työhyvinvointia hiippakunnan seurakunnissa ja edistäisit niiden hyvää työyhteyttä?

Ne voivat yleisesti ottaen hyvin, mutta hyvinvointia on jatkuvasti pidettävä yllä aktiivisella ja perustehtävän merkitystä korostavalla johtajuudella. Johtajuuden puute ja liian hajanainen tai epäselvä käsitys kirkon tehtävästä antaa tilaa uupumiselle, väärälle vallankäytölle ja muille ongelmille. Työurallani olen ollut jo tähän mennessä hoitamassa vaikeita työyhteisöongelmia. Asioiden puheeksi ottaminen mahdollisimman pian, yhteisistä pelisäännöistä sopiminen ja tarvittaessa tuomiokapitulin ohjaus, työyhteisökonsultointi ja viime kädessä kurinpidolliset toimenpiteet takaavat työntekijöiden ja muiden vastuunkantajien oikeuden turvalliseen työympäristöön.

5. Miten piispana edistäisit seurakuntien ja piispan/tuomiokapitulin välistä yhteyttä?

Tahdon olla läheisessä yhteydessä seurakuntien johtoon ja muihin vastuunkantajiin ja nähdä mahdollisimman läheltä niiden voimavarat, hyvät toimintatavat ja ideat, ja samalla myös tarpeet ja kehittämisehdotukset. Pyrin edistämään seurakuntien keskinäistä verkostoitumista hyvien käytänteiden levittämiseksi myös kokonaiskirkossa. Pyrin madaltamaan tuomiokapitulin ja piispan oven kynnystä niin, että seurakunnat voivat keskustella avoimesti myös huolistaan ja ongelmistaan niiden peittelemisen sijaan. Reilun kahdenkymmenen vuoden työskentelyni piispan johtamassa työyhteisössä on osoittanut, että tällaiselle keskustelulle on paljon tarvetta.

6. Mitä kirkko voi tehdä yhteiskunnan eriarvoistuessa ja polarisoituessa?

Kirkon tulee keskittyä ennen kaikkea evankeliumiin Jeesuksesta. Hänen luokseen jokainen oli ja on tervetullut. Jumalan tahto on tavoittaa jokainen ihminen sanomalla hänen rakkaudestaan ja Jeesuksen tuomasta pelastuksesta. Tämä luo pohjan myös palvelulle, joka huomioi erityisesti heikoimmassa asemassa olevat. Jokainen meistä on ennemmin tai myöhemmin toisten avun varassa. Toivon, että seurakunnallisena yhteisönä voimme arkisilla tavoilla palvella ihmisiä yhdistämällä diakonista elämäntapaa ja rukousta.

7. Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?

Edellisen vastauksen suuntaisesti: Seurakunnan hengellisen yhteyden edellytys on evankeliumista eläminen ja yhteinen rukous. Se on pohja, jolle ei ole vaihtoehtoja ja jolle rakentuu seurakuntalaisia yhdistävä tavoite: Jeesuksen antaman tehtävän mukainen evankeliumia eteenpäin vievä, diakoninen ja toisten puolesta rukoileva elämäntapa. Yhteiset tarpeet ja yhteinen tehtävä auttavat pitämään yllä keskusteluyhteyttä ja keskinäistä kunnioitusta myös erimielisyyksissä.

8. Mitä haluaisit sanoa Tulkaa kaikki -liikkeen jäsenille?

Kiitos kysymyksistä! Mikäli tulen valituksi, toivon tapaamista kasvokkain liikkeen edustajien kanssa. Jatketaan keskustelua, keskittymistä evankeliumiin, rukousta ja palvelua!

Terhi Kaira

1.     Miten käytännössä vaikuttaisit siihen, että kirkon päätöksenteko olisi avoimempaa ja läpinäkyvämpää?
 
Minusta on tärkeää, että piispa pitää eri yhteyksissä esillä hyvän hallinnon periaatteita. Kirkon päätöksentekoa voidaan kehittää avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi toimintakulttuuria uudistamalla – meidän on esimerkiksi tunnistettava entistä tarkemmin esteellisyystilanteet, kehitettävä palvelevaa asennetta ja käytettävä ymmärrettävää kieltä. Ajattelen, että hallinnon läpinäkyvyyden takaamiseksi asioiden valmistelu, päätöksenteko, toimeenpano ja seuranta tulisi erottaa selkeästi toisistaan. Tässä kohtaa tarvittaisiin kirkossa kokonaisvaltaista uudelleenarviointia ja säädösmuutoksia. Niitä tulisin varmasti kannattamaan.
Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä voidaan vahvistaa myös lisäämällä seurakuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Kirkkolain uudistusesityksessä tätä varten on laadittu velvoittava säännös. Vaikka pykälä odottaa vielä uusia käsittelykierroksia, se voidaan ottaa käyttöön vaikka heti. Kannustaisin seurakuntia perustamaan nuorten vaikuttajaryhmiä ja kiinnittämään huomiota muihin ryhmiin, joiden on vaikea saada ääntään kuuluviin seurakunnissa. Yhteisöllinen innovointi, osallistava budjetointi ja monet muut työvälineet lisäävät päätöksenteon avoimuutta asioiden valmisteluvaiheessa.
 
Kirkossa on paljon parantamisen varaa asiakirjahallinnon avoimuudessa, tietojärjestelmien hyödyntämisessä sekä päätöksistä ja niiden perusteluista tiedottamisessa. Läpinäkyvyyden kannalta pidän tärkeänä, että verotulojen käytöstä päätetään jatkossakin demokraattisesti valitussa toimielimessä. Nähdäkseni avoimeen hallintokulttuuriin kuuluu aina myös inhimillisyys ja tilannekohtainen harkinta.
 
 
2.     Piispainkokous hahmotteli kuusi erilaista mallia, kuinka kirkko voisi toimia tasa-arvoisen vihkimisen edistämiseksi. Mikä malleista vastaa parhaiten omaa näkemystäsi? Mitä muita malleja pitäisit mahdollisena?
 
Ihmisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvoinen kohtelu on ajattelussani luovuttamaton lähtökohta. Näkemykseni mukaan kaikilla pareilla, jotka sitä toivovat, tulisi olla mahdollisuus kirkossa toimitettuun avioliittoon vihkimiseen. Tasa-arvoisen vihkimisen edistämiseksi haluaisin toimia määrätietoisesti mallin 3 pohjalta. Uskon, että sallimalla papeille omantunnonvapaus vihkimiskysymyksessä, lukkiutunut tilanne olisi ratkaistavissa varsin nopealla aikataululla.
 
On välttämätöntä saada mahdollisimman pian purettua kestämätön nykytila, jossa seurakuntalaisia ja pappeja kohdellaan eri tavoin riippuen siitä, minkä hiippakunnan alueella he asuvat tai työskentelevät. Ajattelen, että vaihtoehdon 3 kanssa pystyisimme kulkemaan kirkkona eteenpäin yhdessä, toisiamme kunnioittaen. Luotan, että kirkon yhteys kestää tämän erilaisuuden. Kansainvälinen vertailu osoittaa, että eri kirkoissa asia on ratkaistu eri tavoin. Olennaista on hyväksyä, että Raamattua lukien, teologisesti perustellen, rukoillen, Jumalan tahtoa kysellen ja kristillisen vakaumuksen pohjalta, voimme päätyä erilaisiin lopputuloksiin tässä kirkkoa kipeästi jakavassa kysymyksessä.
 
 
3.     Pitäisikö seurakuntien osallistua sellaisen messutoiminnan järjestämiseen, jossa naispuoliset papit eivät palvele?
 
Kirkkomme vihkii pappeja apostolisen järjestyksen mukaisesti sukupuoleen katsomatta. Jokainen virkaan vihitty pappi on näin ollen täysimääräisesti valtuutettu julistamaan Jumalan sanaa ja jakamaan sakramentteja. Ajattelen, että kaikille papeille on erottelematta turvattava mahdollisuus palvella kirkkoa. Jokaisella tulee olla rauha tehdä työtään ilman syrjintää tai häirintää. Seurakunnan järjestämä messutoiminta ei voi nähdäkseni muodostaa tässä poikkeusta.
Ehtoollispöytä on aina kaikille avoin. Ehtoollisen kautta yhteys voi rakentua sinnekin, missä sitä ei ole.
 
 
4.     Millainen on käsityksesi Lapuan hiippakunnan seurakuntien hyvinvoinnista työyhteisöinä? Kuinka lisäisit työhyvinvointia hiippakunnan seurakunnissa ja edistäisit niiden hyvää työyhteyttä?
 
Tuomiokapitulissa seuraamme koko ajan tilannetta eri seurakunnissa. Hiippakuntamme 44 seurakuntaa ovat varsin erilaisia myös työhyvinvoinnin suhteen. Kokonaisuutena tarkastellen työyhteisöt voivat kohtuullisen hyvin. Viime aikoina tuomiokapituli on osaltaan panostanut johtamiskoulutuksen kehittämiseen, lähijohtajien tukeen, muutosvalmiuden nostamiseen, työnjaon selkeyteen, vuorovaikutukselliseen viestintään sekä moniin muihin työhyvinvointia edistäviin tekijöihin.
 
Piispana kannustaisin seurakuntien työntekijöitä avoimeen keskusteluun ja kehottaisin nostamaan rohkeasti ongelmakohtia esille. Edellyttäisin seurakuntien johdolta välitöntä puuttumista, jos heidän tietoonsa tulee epäasiallista käytöstä tai syrjintää työyhteisössä. Hyödyntäisin aktiivisesti hiippakunnan työyhteisökonsulttien ja työnohjaajien verkostoa niin ennakoivassa kuin korjaavassakin työskentelyssä. Korona-ajan pitkittyessä pyrkisin tukemaan kirkkoherroja erityisesti työssä jaksamiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä työyhteisöjen kanssa. Rohkaisisin lähijohtajia palautteen antamiseen ja joustavien työjärjestelyjen etsimiseen aina kun se on mahdollista. Pyrkisin vahvistamaan työn merkityksellisyyden kokemusta. Muistuttaisin myös siitä, että työhön ei pidä liiaksi uppoutua – läheisille ja vapaa-ajalle on varattava niille kuuluva aika.
 
 
5.     Miten piispana edistäisit seurakuntien ja piispan/tuomiokapitulin välistä yhteyttä?
 
Kokemukseni mukaan yhteys tuomiokapitulin ja seurakuntien välillä on tällä hetkellä melko mutkaton. Seurakuntien johtoa ja työntekijöitä on kannustettu ottamaan yhteyttä tuomiokapituliin matalalla kynnyksellä Sähköiset työvälineet ovat nopeuttaneet ja helpottaneet yhteydenpitoa. Esimerkiksi korona-aikana käyttöönotetut piispan ja kirkkoherrojen väliset säännölliset rovastikunnalliset Teams-tapaamiset säilyttäisin tärkeänä kohtaamisen paikkana.
 
Nähdäkseni yhteydenpidon tulisi olla systemaattista ja tiivistä erityisesti erilaisissa muutostilanteissa. Kaikissa kohtaamisissa – niiden muodosta riippumatta – pyrkisin olemaan täysimääräisesti läsnä seurakuntien työntekijöille, vastuunkantajille ja seurakuntalaisille. Tätä kautta haluaisin rakentaa luottamusta sekä osoittaa kiinnostusta ja välittämistä. Rukouksissa muistan kaikkia seurakuntia ja niissä tehtävää työtä.
 
 
6.     Mitä kirkko voi tehdä yhteiskunnan eriarvoistuessa ja polarisoituessa?
 
Yhteiskuntamme vahvuutena on pidetty yhtenäisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, tutkittu tieto kertoo jotain ihan muuta. Ajattelen, että tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on lähtökohta kysymystä pohdittaessa. Kirkon ei tule ottaa hoitaakseen niitä tehtäviä, jotka kuuluvat yhteiskunnalle. Elämme kuitenkin tilanteessa, jossa hädänalaista ihmistä on autettava myös yhteiskunnan turvaverkkoa paikkaamalla. Ymmärtääkseni diakonisen työn laajuus yhteiskunnan eriarvoistumisesta johtuvien ongelmien parissa on merkittävä niin sosiaalisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta tarkasteltuna.
 
Kirkko ja piispat voivat toimia myös arvokeskustelun virittelijöinä ja kannanottajina. Päättäjiin tulee vedota, että päätöksissä otettaisiin huomioon kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilanne. Esimerkiksi digitalisaatio parhaimmillaan lisää mahdollisuuksia tiedonsaantiin ja kontakteihin, mutta sen seurauksena saattaa muodostua myös entistä syvempää yksinäisyyttä ja erillisyyttä. Kirkon tulee puuttua epäkohtiin paitsi sanoilla myös teoilla. Ihmiset odottavat kirkolta aktiivisuutta yhteiskunnallisissa ja eettisissä kysymyksissä.
 
 
7.     Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?
 
On selvää, että 3,7 miljoonan jäsenen kirkossa emme voi olla kaikesta samaa mieltä. Erilaisia näkemyksiä ei pidä säikähtää. Monesti tilanne saattaa kuitenkin kärjistyä ja kriisiytyä. Tällöin pyrkisin luomaan rakenteita keskustelulle, jossa ihmiset voivat kohdata toisensa pelkäämättä. Luottamuksen rakentaminen on keskeistä. Tärkeää on pitää esillä tavoitetta siitä, että erimielisinäkin voisimme elää sovinnossa. Toisaalta sovintoa ei ole mahdollista pakottaa.
 
Akuuttien kriisien ulkopuolella ylläpitäisin jatkuvaa strategista puhetta sovinnosta. Pyrkisin erottavien asioiden sijasta virittämään ajatuksia siihen, mikä meitä yhdistää. Mitä merkitsee, että rakennamme yhdessä Kristuksen kirkkoa? Mitä merkitsee, että olemme samaa Jumalan perheväkeä? Muistuttaisin Jeesuksen rukouksesta ja toiveesta, että kristityt olisivat yhtä. Yhteyden rakentaminen ei näin ollen kuulu vain piispoille. Se on jokaisen kristityn tehtävä.
 
 
8.     Mitä haluaisit sanoa Tulkaa kaikki -liikkeen jäsenille?
 
Kiitos pitkäjänteisestä työstänne kirkkomme tulevaisuuden rakentamiseksi. Välillä tuntuu, että asiat kirkossa etenevät varsin verkkaisesti. Tärkeintä on kuitenkin säilyttää liike ja suunta. Luotan vahvasti Pyhän Hengen kirkkoa uudistavaan voimaan. Yhdessä kanssanne haluan todeta: Tervetuloa muutos!

Matti Salomäki

  1. Miten käytännössä vaikuttaisit siihen, että kirkon päätöksenteko olisi avoimempaa ja läpinäkyvämpää?

    Olen todella sitä mieltä, että päätöksenteko saisi olla avoimempaa ja läpinäkyvämpää. Paikallisella tasolla päätöksenteon avoimuutta on lisätty meillä mm. siten, että neuvoston ja valtuuston esityslistat ovat etukäteen näkyvillä sekä seurakuntalaisille että työntekijöille ja esim. työkokouksissa kerromme lyhyesti tehdyt päätökset. Merkittävät valmistelussa olevat asiat tuodaan myös esiin. Samat periaatteet olisi hyvä toteuttaa käytäntöön myös hiippakunnan ja valtakunnan tason hallinnossa – toki poislukien asiat, joiden valmistelua haittaa liian aikainen julkisuus tai jotka ovat luonteeltaan ei-julkisia. 
  2. Piispainkokous hahmotteli kuusi erilaista mallia, kuinka kirkko voisi toimia tasa-arvoisen vihkimisen edistämiseksi. Mikä malleista vastaa parhaiten omaa näkemystäsi? Mitä muita malleja pitäisit mahdollisena?

    En näe tarvetta muuttaa nykyistä käytäntöä eli alkupään mallit vastaavat lähinnä omaa ajatustani. Perusteluna tälle on se, että muunlaiselle käytännölle ei ole riittäviä  perusteita Raamatun ja kirkon opetuksen ja tradition tai ekumeenisen näkökulman pohjalta. Paine muuttaa käytäntöä on tullut kirkon ulkopuolelta, ei kirkon omista lähtökohdista ja lähteistä. Kirkon oman lähtökohdan mukaan ”Kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan” (Kirkkojärjestys). Mikäli käytäntöjä lähdettäisiin muuttamaan, sen pitäisi tapahtua muuttamalla ensin kirkon opetusta avioliitosta ym. Esimerkiksi nykyinen Katekismus täytyisi päivittää. Ei ole toimivaa, että opetus ja käytäntö kulkevat omia polkujaan.
  3. Pitäisikö seurakuntien osallistua sellaisen messutoiminnan järjestämiseen, jossa naispuoliset papit eivät palvele?

    Kirkossa ei nykyisen ajattelun mukaan ole erikseen mies- tai naispappeja, ainoastaan pappeja, joten kysymys ei yleensä aktualisoidu eikä srk järjestä toimintaa tuolla jaottelulla. Oma kysymyksensä on se, että keskustelua perinteisen virkakäsityksen omaavien teologien mahdollisuudesta toimia kirkossa täytyy jatkaa, koska siihen ei ole vieläkään löytynyt toimivaa ratkaisua. Siinä ohessa on myös harjoitettava kunnioittavaa keskustelua.
  4. Millainen on käsityksesi hiippakunnan seurakuntien hyvinvoinnista työyhteisöinä? Kuinka lisäisit työhyvinvointia hiippakunnan seurakunnissa ja edistäisit niiden hyvää työyhteyttä?

    Työhyvinvointia on koetellut viime aikoina muun muassa korona-tilanteen tuomat haasteet ja seurakuntien kiristyvä taloustilanne oheisvaikutuksineen. Käsitykseni mukaan seurakuntien työhyvinvoinnin tilanne Lapuan hiippakunnassa on kohtuullinen, mutta vaatii jatkuvaa ja yhä lisääntyvää huomioimista niin seurakunnan johdon kuin tuomiokapitulinkin taholta. Kriisiytyviä tilanteita on ollut enenevissä määrin. Parhaita ja tärkeimpiä keinoja työhyvinvoinnin ja hyvän työyhteyden lisäämiseen on yhdessä puhuminen ja yhdessä tekeminen sekä koulutus. 
  5. Miten piispana edistäisit seurakuntien ja piispan/tuomiokapitulin välistä yhteyttä?

    Myös tässä kohtaa tärkeintä on yhteinen kohtaaminen ja puhuminen, että löydetään tie toisten luo ja ymmärretään toisten ajatuksia ja tunteita ja toiveita. Hyvä kokemus on esimerkiksi korona-aikana toteutetuista piispan ja kirkkoherrojen teams-tapaamisista. Piispan työ on kiireistä monine tehtävineen, mutta vierailut seurakunnissa on tärkeitä ja välttämättömiä yhteyden edistämiseksi. Niitä voivat toteuttaa piispan lisäksi muu henkilökunta.
  6. Mitä kirkko voi tehdä yhteiskunnan eriarvoistuessa ja polarisoituessa?

    Kirkon tehtävänä on pitää esillä ääntä marginaalissa olevien puolesta ja kutsua erilaisia ihmisiä evankeliumin yhteyteen. Hengellisten yhteisöjen rakentaminen ja vahvistaminen tarjoaa kotoisen yhteyden sitä kaipaaville ja on myös yhtenä lääkkeenä yhteyden vahvistamiseen.
  7. Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?

    Tärkeätä on kohtaaminen ja puhuminen ja kuuleminen, halu ja yritys ymmärtää toisella lailla ajattelevia tai uskovia. Myös keskittyminen ydinasioihin (evankeliumi, Kristus, sakramentit) auttaa rakentamaan yhteyttä.
  8. Mitä haluaisit sanoa Tulkaa kaikki -liikkeen jäsenille?

    On tärkeää, että evankeliumin kutsu kuuluu kaikille. Se on kutsu Kristuksen yhteyteen ja Jumalan sanan perustalle. Tuo Jeesuksen kutsu oli alunperin suunnattu väsyneille, työn ja kuormien uuvuttamille. Samaa kutsua on kuulutettava edelleen, sille on tarvetta. Kutsu Kristuksen seuraamiseen on samalla kutsu kuuliaisuuteen Kristukselle ja hänen sanalleen.