Kirja-arvostelu:
Taizén veli Roger: Sydämen hiljaisuudesta. 100 rukousta
Suom. Kira Poutanen ja Sanna Vuorela. Helsinki: Kirjapaja 2007.
Vesa Hirvonen (Diakonia 3/08)
Taizén ekumeenisen yhteisön perustaja ja pitkäaikainen johtaja veli Roger (1915-2005) ei kirjoittanut teologisia yleisesityksiä, vaan hänen ajatuksensa ovat luettavissa pienimuotoisesta tuotannosta, esimerkiksi kirjeistä, päiväkirjoista, rukouksista ja mietiskelyistä. Pitkään veli Rogerin kirjoituksia suomensi Anna-Maija Raittila, mutta nyt ovat uudet suomentajat ottaneet hänen paikkansa – ja selviävät työstään kunnialla.
Uudessa rukouskokoelmassa veli Rogerin näkemys uskonelämästä tulee hyvin esiin. Hengellisen elämän rima lasketaan niin alas kuin ikinä mahdollista. Kaiken perusta on Kristus, joka on jo lähellä jokaista ihmistä, tunnistipa ihminen Häntä tai ei. Tämä on helpottava lähtökohta lähimmäisistään huolestuneille. Tie Kristuksen tunnistamiseen käy kirkkoisä Augustinuksen viitoittamaa tietä: jokainen ihminen kaipaa Kristusta syvällä sisimmässään, ja jo kaipuu on rukousta.
Veli Rogerin mukaan uskonelämä toteutuu sydämen yksinkertaisuudessa: ihminen tunnistaa Kristuksen ja rohkaistuu avautumaan Hänen kutsulleen, ottamaan Hänet vastaan. Tässä on hengellisen elämän perusta, mutta kaikki ei jää tähän. Kristus kutsuu ihmistä antautumaan Hänelle ja seuraamaan Häntä rakkauden tielle, maailman huolten pariin. Kristuksen läsnäolossa elävä ihminen rohkaistuu lähtemään tälle tielle yhä uudestaan. Veli Roger kutsuu ihmisiä sanomaan Kristukselle:
Jeesus, meidän ilomme,
sinä kutsut meitä
seuraamaan sinua,
ja me ymmärrämme,
että sinun evankeliumisi voi muuttaa
sekä sydämemme että elämämme.
Rukous on veli Rogerille elämäntapa, se on toistuvaa ja oikeastaan jatkuvaa yksinkertaista lepoa Kristuksen läsnäolossa. Samalla rukous avaa arvaamattomia näkyjä: ”Tällaisessa tarkkaavaisessa, mietiskelevässä rukouksessa verho uskon salaisuuden edestä nousee, ja se mitä ei sanoin voida ilmaista, kutsuu meitä palvelemaan Jumalaa.” Toisaalta veli Roger painottaa, että Jumala on lähellä uskon hurman ja tunteiden kadottua. Joka tapauksessa yhteys Kristuksen kanssa johdattaa elämän muuttumiseen, työhön toisten ihmisten hyväksi. Taizén yhteisö on vuosikymmeniä puhunut siitä, että vahva hengellinen elämä ja rohkea taistelu maailmassa ovat molemmat välttämättömiä kristitylle ja kuuluvat yhteen.
Veli Rogerin ja yleisemmin Taizén teologiaa tunnetaan Suomessa jonkin verran. Erityisesti Taizéstä lähtenyt hengellisyys elää paljon käytetyissä Taizén lauluissa. Ne sisältävät yksinkertaisia, mietiskeleviä lauseita, joita toistetaan. Hiljaiset rukouslaulut kutsuvat sekä laulajaa että vierellä olijaa yhteyteen Kristuksen ja toisten ihmisten kanssa.
Luulen, että Taizén hiljaisilla aarteilla olisi entistä enemmän käyttöä Suomenkin kirkossa. Eihän Eliakaan kohdannut Jumalaa myrskyssä eikä tulessa, vaan hiljaisessa tuulenhuminassa (1 Kun. 19). Taizén hengellisyys on juuri sellaista. Siihen pääsevät mukaan yksinkertaiset ja eksyneetkin. Ennakkoehtoja asetetaan yhtä vähän kuin niille, jotka väkijoukon suojista, puista ja katoilta ihmettelivät Jeesusta 2000 vuotta sitten. Voiko kenelläkään kirkossamme olla mitään sitä vastaan, että yhdessä kuuluttaisimme yksinkertaista kutsua Kristuksen luo? Kristuksen tehtävä on sitten puhua luokseen tulleille mitä parhaaksi näkee ja johtaa heitä tahtonsa mukaiseen elämään. Kristuksen tahdon mukaista elämäähän kirkkomme näkyvimmät erimielisyydet taitavat koskea. Kiistelemme siitä, kenen Kristus haluaa olevan pappina kirkossaan, ja siitä, miten ja kenen kanssa Kristus haluaa omiensa elävän. Emmekö luottaisi siihen, että Kristus itse sanoisi sanottavansa?